Mainos

OP-ryhmä lopettaa Pohjola-yhteistyönsä?

Pohjolan ja Conventumin yhteenliittyminen ei sovi osuuspankkiryhmälle. Osuuspankkiryhmä ilmoittaa harkitsevansa uudelleen suhdettaan Pohjolaan ja sen pääomistajaan Ilmariseen.

Todennäköisesti osuuspankkilaiset sanoutuvat irti yhteistyöstä Pohjolan ja Ilmarisen kanssa. Conventum-kaupan myötä Pohjolan ja Op-ryhmän välille syntyy kilpailutilanne.

Osuuspankkiryhmä, Ilmarinen, Pohjola ja Suomi-yhtiö tiedottivat huhtikuussa, että niiden suunnitelma yhteisestä henkivakuutusyhtiöstä on peruuntunut. Osuuspankkiryhmä, Ilmarinen ja Pohjola totesivat kuitenkin tuolloin jatkavansa yhteistyön kehittämistä pankkitoimintojen sekä vahinko- ja työeläkevakuutusten osalta.

Toukokuussa Pohjolan pääomistajat ilmaisivat haluavansa Pohjolan kehittävän määrätietoisesti liiketoimintaansa vahinkovakuutusyhtiönä. Samassa yhteydessä kerrottiin lisäksi mm. Op-ryhmän ja Pohjolan sekä Op-ryhmän ja Ilmarisen välisen yhteistyön tehostamisesta ja laajentamisesta tuotteiden markkinoinnissa ja myynnissä.

Pohjolan hallituksen tekemän Conventumin ostopäätöksen johdosta yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja, OKOn toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen on pyytänyt eroa yhtiön hallituksen jäsenyydestä tästä päivästä lukien.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.