Onko tässä tulevaisuuden terveyskeskus: Tuplamäärä potilaita per lääkäri, ei jonoja?
Potilaiden läpimeno terveydenhuoltojärjestelmästä nopeutuu ratkaisevasti. Potilaita hoidetaan kaksinkertainen määrä verrattuna nykyiseen, ilman odotusta. Nämä tulevaisuudenkuvat ovat täysin mahdollisia toteuttaa, sanoo professori Olli-Pekka Ryynänen.
Yleislääketieteen professori Olli-Pekka Ryynänen on perehtynyt työssään erityisesti terveydenhuollon tulevaisuuden rakenteisiin. Näkymän ei tarvitse olla yhtä lohduton kuin mitä julkisuudessa annetaan herkästi ymmärtää. Edessä on kuitenkin koko joukko toiminnallisia uudistuksia, joiden pitää tähdätä potilaiden läpimenoaikojen nopeuttamiseen.
Ryynänen aloittaa perusasioista: erikoissairaanhoidon ja perusterveyshuollon pitäisi olla samassa organisaatiossa; yhtiöitettynä tai osuuskuntamuotoisena.
− Sitten palveluita pitäisi saada sellaisiksi, että yhtiömuotoinen toiminta saadaan sekä potilaan että työntekijän kannalta vähintään yhtä joustavaksi kuin nykyinen työterveyshuolto tai yksityiset lääkäripalvelut, Ryynänen sanoo.
Uuden ajan terveyskeskus
Ryynäsen avainsana terveydenhuollon tehostamisessa on niin sanottu uusimuotoinen terveyskeskus. Uusimuotoisen terveyskeskuksen tarkoituksena on tarjota potilaille perinteisten palveluiden lisäksi sähköiset palvelut, muiden ammattikuntien kuin lääkäreiden palvelut sekä nopeutetut palvelut; niin sanottu ohituskaista.
− Kyseessä on yksinkertaisten, äkkiä hoituvien asioiden nopeutettu hoitaminen. Idea on sama kuin autoa huoltoon viedessä. Siellä on tarjolla varsinainen huoltoaika ja lisäksi pikapalvelu, jossa asiat hoituvat nopeasti, Ryynänen kuvaa.
− Sen lisäksi terveyden- ja sairaanhoitajien sekä muiden ammattikuntien työpanosta tulisi hyödyntää huomattavasti laajemmin. Tavoitteena on, että yksi lääkäri hoitaa noin 4 000 potilaan väestön, eli suunnilleen kaksinkertaisen väestön nykyiseen verrattuna.
Mallia maailmalta
On olemassa jo näyttöä, että uusimuotoinen terveyskeskus tarjoaa ihmisille nykyisiä palveluita huomattavasti sutjakkaamman vaihtoehdon. Ryynänen mainitsee esimerkkinä Kaliforniassa toimivan Kaiser Permanente -nimisen, voittoa tavoittelemattoman hoitoalan organisaation.
− Järjestelmä hoitaa lähes yhdeksän miljoonan ihmisen terveysasiat ja on siis noin 1,5-kertainen Suomen julkiseen terveydenhuoltoon verrattuna.
− Meillä on Suomessa suurempi mahdollisuus hyödyntää sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja muiden ammattikuntien panosta, koska tämän ammattikunnan koulutustaso on parempi. Meidän pitäisi siis päästä samaan, Ryynänen lisää.
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
Lataa lisää