Olympiavoittaja sai dopingpannan – Pariisin kisat sivu suun

Seiväshypyn olympiavoittoa kotikisoissaan vuonna 2016 juhlinut brasilialainen Thiago Braz on saanut 16 kuukauden kilpailukiellon dopingin takia, kertoi yleisurheilun etiikkaa valvova yksikkö AIU tiistaina. 

Kilpailukielto ulottuu tämän vuoden marraskuun lopulle, joten Pariisin olympialaisissa ei brassihuippua näillä näkymin nähdä.

Brazin, 30, viime vuoden kesällä Timanttiliigan kisassa antamasta näytteestä paljastui ostariinin aineenvaihdunta-ainetta. Hän on kertonut saaneensa ainetta lisäravinteista, mutta AIU vaati hänelle neljän vuoden pannaa. Braz on puolestaan jättänyt kilpailukiellostaan valituksen urheilun välitystuomioistuimelle CAS:lle.

Braz voitti vuoden 2016 Rion olympiakisoissa kultaa tuloksella 603. Kolme vuotta sitten Tokion olympialaisissa hän oli pronssilla.

Lue myös:

    Uusimmat