Haamuajan juossut 18-vuotias juoksijatähti kärähti dopingista – taustalla syöpää aiheuttava kohuaine

Pikajuoksutähti Issam Asinga, 18. on asetettu kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta, kertoo Aftonbladet.

Yhdysvalloissa syntynyt ja kasvanut Asinga edustaa isänsä entistä kotimaata Surinamia. Nuorukaisesta tuli todellinen sensaatio, kun hän juoksi kaksi viikkoa sitten Etelä-Amerikan mestaruuskisoissa alle 20-vuotiaiden uuden maailmanennätyksen 9,89. 

Asingan oli tarkoitus osallistua viikon päästä käynnistyviin Budapestin MM-kilpailuihin, mutta nyt hänet on asetettu tilapäiseen kilpailukieltoon, kunnes kansainvälisen yleisurheiluliiton antidopingtoimisto AIU antaa oman päätöksensä tapauksesta. 

Asingan kehosta löytyi suoritusta parantavaa kiellettyä GW1516-ainetta, joka ei pelkästään ole kielletty aine, vaan se on erittäin karsinogeeninen (aiheuttaa syöpää). Kansainvälinen antidopingtoimisto Wada varoitti aineesta jo vuonna 2013, mikä on hyvin poikkeuksellista. 

Riskien ajateltiin olevan niin suuret, että asiasta päätettiin informoida kaikkia urheilijoita. Aine oli tuolloin ilmaantunut mustan pörssin kauppaan. Aiemmin tänä kesänä kolmiloikkaaja Ana Jose Tima sai kolmen vuoden kilpailukiellon, kun hänellä oli kyseistä ainetta kehossaan.

GW1516:n käytöstä voi saada korkeintaan neljän vuoden tuomion. Timalle annettiin kolmen vuoden kilpailukielto, sillä hän oli heti tunnustanut käytön. 

Lue myös:

    Uusimmat