Kreikkalais-roomalaisen painin olympiavoittaja ja painin seitsenkertainen arvokisamitalisti Ruotsin Mikael Ljungberg menehtyi tasan 15 vuotta sitten vain 34-vuotiaana. Ruotsalaisen elämää sävyttivät useat henkilökohtaiset tragediat.
Ljungberg saavutti neljä MM- ja EM-kultaa 1990-luvulla. Uran suurin saavutus tuli Sydneyn olympialaisista vuonna 2000, kun hän juhli raskaan sarjan kultaa. Ruotsalainen saavutti aiemmin olympiatasolla pronssia vuoden 1996 Atlantan kisoissa. Sydneyn olympiafinaalista tuli Ljungbergin viimeinen ottelu, sillä olkapäävamma lopetti hienon uran.
Hän alkoi luennoimaan uransa jälkeen ja sai töitä markkinointialalla.
Vuonna 2002 Ljungberg sai iskun, johon hän ei ollut valmis. Hänen äitinsä Gudrun meni täysin tavallisena iltana töihin hoitokotiin. Gudrun oli mennyt vaihtamaan vaatteita yövuoroa varten, kun hänen työtoverinsa alkoivat ihmetellä mihin nainen oli jäänyt. Äiti löydettiin istumassa lattialta.
– Se oli suuri aivoverenvuoto. Emme saaneet häneen enää yhteyttä. He sulkivat hengityskoneen muutaman päivän jälkeen, kertoo Ljungbergin veli Jonas.
Perheen isä Jan ja Jonas ottivat tapahtuneen raskaasti, mutta Mikaelille isku oli paljon kovempi.
– Olen miettinyt sitä usein, että kuinka ihmiset reagoivat eri tavalla samaan suruun. Hän oli kuitenkin yhteinen äitimme. Mikael otti sen todella raskaasti, Jonas sanoo.
Ljungberg sai kohdata seuraavan vaikeuden vain kahta viikkoa myöhemmin, kun hänen avioliittonsa mureni. Olympiavoittaja jäi täysin yksin ajatuksiensa kanssa.
– Mikael oli arvostettu luennoitsija. Osassa hänen esityksistään käsiteltiin perheen tärkeyttä. Hänestä tuntui, että hän ei halunnut luennoida, koska ei pystynyt pitämään kasassa omaa perhettään. Silloin hän lopetti. Se oli sääli. Hän oli taitava ja hänellä oli paljon sanottavaa, Jonas kertoo.
"Se oli ensimmäinen kerta, kun tajusin hänen tilanteensa vakavuuden"
Vuoden 2002 syksy oli erityisen raskas veljeksille sekä perheen isälle. Jonas ja hänen asuinkumppaninsa Karin halusivat päästä hetkeksi pois, joten he matkustivat Thaimaahan.
– Yhtenä iltana soitimme Mikaelille. Hän oli täysin jäissä. Puhuimme hänen kanssaan kahden tunnin ajan. Se oli ensimmäinen kerta, kun tajusin hänen tilanteensa vakavuuden, Jonas sanoo.
Ljungberg oli vuoden 2002 lopulla ensimmäistä kertaa mielenterveysosastolla, jossa hän sai lääkettä masennusta vastaan. Seuraava vuosi oli vuoristorataa, välillä hän oli masentunut ja välillä tavanomainen itsensä.
– Mikael oli todella hyvä jättämään kertomatta, että hän voi huonosti. Hän oli muutamia kertoja psyykkisellä osastolla ja sai lääkettä, toisina hänelle annettiin sähköshokkeja.
Jonas kertoo, että Mikael ei halunnut missään nimessä käyttää uransa aikana mitään lääkkeitä, ettei vain kärähtäisi vahingossa dopingista.
– Hän uskalsi juuri ja juuri ottaa allergialääkkeensä. Sanoin hänelle, että diabeetikot joutuvat käyttämään insuliinia lopun elämäänsä. Se oli sama hänen lääkkeensä kanssa. Sanoin hänelle, että käyttäisi sitä jatkuvasti. Se ei kuitenkaan auttanut, Jonas sanoo.
Uusi rakkaus
Vuonna 2004 Jonaksen avovaimon Karinin ystävä Katarina tapasi Ljungbergin ja heistä tuli pari saman vuoden maaliskuussa.
– Olin todella iloinen. Tiesin, kuka Katarina on. Hän on loistava nainen. Mikaelista tuli uusi ihminen. Uskoin, että se olisi ollut hänelle käännekohta, Jonas kertoo.
Katarina ei tiennyt Ljungbergin masennuksesta. Hän viihtyi Ljungbergin seurassa. Pariskunta matkusti lokakuussa lomamatkalle Brasiliaan, jossa he lupautuivat toisillensa. Ennen matkaa Ljungbergille oli tarjottu työpaikkaa Ruotsin painiliiton urheilupäällikkönä. Osa ihmisistä ei hyväksynyt Ljungbergille tehtyä työtarjousta.
– Jotain tapahtui ennen kuin matkustimme kotiin. Hän sulkeutui hiukan. Se oli ensimmäinen kerta, kun koin hänen ongelmansa, Katarina sanoo.
Äidin kuolema, avioero ja uuden työpaikan vastustus olivat liikaa Ljungbergille. Iloisesta ja avoimesta Ljungbergistä tuli täysin toinen ihminen.
– Riita uuden työpaikan ympärille oli viimeinen pisara. Hänellä oli vaikeuksia nukkua. Kun hän oli öisin hereillä, hän maalasi mustaa taulua, jossa oli sydän. Minulla on se taulu kotonani. En ymmärtänyt, että hän voi silloin todella huonosti, Jonas sanoo.
"Se oli elämäni kauhein puhelu"
Katarinan tullessa kotiin yhtenä päivänä Ljungberg oli yrittänyt tappaa itsensä. Katarina soitti Jonakselle ja Ljungberg vietiin Mölndalin psyykkiselle osastolle. 15. marraskuuta hänet vietiin kolmannen kerran osastolle ja hän jäi sinne. Kaksi päivää myöhemmin tapahtui jotain, jota Jonas ei tule koskaan unohtamaan. Hän oli ollut tervehtimässä pikkuveljeään lounasaikaan ja varmistamassa kaiken olleen kunnossa.
– Työskentelin vankilassa, joten tiesin, millä tavalla itsetuhoisiin ihmisiin reagoidaan. Otimme pois kengännauhat, vyön, käsipyyhkeet ja annoimme heille paperilakanat. Henkilökunta kertoi kaiken olleen kunnossa, Jonas sanoo.
Jonas kysyi ensimmäisenä puhelun saatuaan, että kuinka se tapahtui.
– Mikael oli saanut käsiinsä pyyhkeen. Hän oli erittäin tavoitteellinen. Soitin isälle ja kerroin, että hänen poikansa on riistänyt itseltään hengen. Se oli elämäni kauhein puhelu. En usko, että isä aluksi ymmärsi. Hän halusi mennä heti paikan päälle, mutta sanoin, että menemme huomenna, mene nukkumaan, Jonas kertoo.
Seuraava puhelu oli Katarinalle, jolle Ljungberg oli lupautunut vain 13 päivää aiemmin.
– He kertoivat minulle työpaikkani ulkopuolella, että hän oli kuollut. Olin täysin shokissa, enkä uskonut sen olleen totta. Matkustimme sairaalalle, jossa menin hänen luokseen ja kosketin hänen kylmiä käsiään. Aluksi olin vihainen hänelle, koska emme saaneet viettää muutamia vuosia yhdessä. Viha meni nopeasti ohi ja sen jälkeen se oli pelkkä shokki, Katarina sanoo.
Jonas on perheen ainoa jäsen, joka on yhä elossa. Jan kuoli kaksi ja puoli vuotta sitten. Hän oli kaatunut rappusissa ja lyönyt päänsä.
– Hän sai päähän verenvuodon, jota ei enää pystynyt hoitaa. Hänen kanssaan ei pystynyt enää puhumaan ja 14 päivän jälkeen hän oli poissa, Jonas sanoo.
Jonas sai itse vuonna 2014 diagnoosin verisyövästä. Hoito on ollut raskasta ja hän tekee töitä puolipäiväisesti. Hän ei mieti sitä, kuinka raskasta kaikki ympärillä tapahtunut on ollut.
– Aina on olemassa joku, jolla on ollut vielä pahempaa ja minähän olen yhä elossa, Jonas päättää.
Sunnuntaina 17. marraskuuta vietetään itsemurhan tehneiden muistopäivää.
Lähde: Expressen