Uusiseelantilainen purjehduksen olympiavoittaja Earle Wells on kuollut 87-vuotiaana, kertoo The New Zealand Herald.
Wells menehtyi viime perjantaina.
Wells voitti uransa suurimman saavutuksen, Flying Dutchman -luokan olympiakullan, Helmer Pedersenin kanssa Tokion olympialaisissa vuonna 1964.
Wells oli paitsi menestynyt purjehtija, myös vahva soutaja. Hän jäi Uuden-Seelannin joukkueen kanssa täpärästi vaille perämiehellisen nelosen olympiapaikkaa Roomaan 1960.
Kilpauransa jälkeen Wells oli vuosien ajan Aucklandin purjehdusliiton jäsen ja toimi sen puheenjohtajana kolme vuotta. Wells ja hänen kanssaan olympiakultaa voittanut Pedersen nimettiin Uuden-Seelannin urheilun kunniagalleriaan Hall of Fameen vuonna 1990.
Wells sai kaksi lasta. Hän oli 55 vuotta kumppaninsa Jeanin aviomies, kunnes Jean menehtyi vuonna 2019.
Earle Wellsin perhe kertoi Wellsin kuolemasta tiedotteessa.
– Elämä ei ole aina pelkkää purjehdusta. Elämä on ollut sarja vastakäännöksiä ja tuuleen menemistä. Nyt hän on kuitenkin ylittänyt maalilinjan viimeistä kertaa, ja Jean on odottamassa häntä, perhe kertoi.
Uusimmat
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
19:10
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Karmeaa tunarointia Leijonilta – Kanada iskee tyhjiin
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
Lataa lisää