Helsingin Olympiastadionin remontti on viimein valmistunut. Remontin oli tarkoitus valmistua alun perin viime vuonna, mutta lukuiset ongelmat pitkittivät sen valmistumista. Projektinjohtaja Aulis Toivonen avasi MTV Uutiset Livessä, miksi remontti viivästyi.
Olympiastadionin remontti käynnistyi vuonna 2016. Alkuperäinen budjetti oli 209 miljoonaa euroa. Remontin viivästymisen lisäksi projektin budjetti paisui 100 miljoonalla eurolla alkuperäistä kalliimmaksi.
– Yllätyksiä on tullut rakennuksen vanhoista rakenteista ja niiden vahvistuksista. Silloin, kun jotain puretaan ja vastaan tulee heikkoja rakenteista, niin niitä joudutaan vahvistamaan. Kaikki tällainen, joka vaatii suunnittelua ja uutta toteutusta vie aikaa ja rahaa. Sitä on ollut tässä kohteessa, Toivonen sanoo.
Luovutuspäivän piti olla alun perin kesäkuun lopussa, mutta se siirtyi kuukaudella sähkötöiden takia.
Toivosen mukaan suurimpia uudistuksia ovat tornin alle tuleva liikuntatilakokonaisuus, logistiikka-alue sekä juoksuratojen alle tulevat täysimittaiset juoksuradat, jotka tarjoavat hyvät harjoitteluolosuhteet.
– Kaikkien vanhojen tilojen käyttötarkoitusta on muutettu jonkin verran, Toivonen kertoo.

