Kansainvälinen olympiakomitea kertoi tänään, että sen puheenjohtaja Thomas Bach on keskustellut kiinalaisen tennispelaajan Peng Shuain kanssa.
Peng Shuai kertoi olympiakomitean mukaan olevansa turvassa ja voivansa hyvin. Videopuhelu kesti puolisen tuntia.
Keskustelussa oli mukana myös Kansainvälisen olympiakomitean urheilijakomission suomalainen puheenjohtaja Emma Terho. Terho kertoi lausunnossa olevansa helpottunut kuultuaan, että Peng on kunnossa.
– Peng kertoi, että on turvassa kodissaan Pekingissä ja voi hyvin. Hän kuitenkin toivoo, että hänen yksityisyyttään kunnioitettaisiin. Hän aikoo viettää aikaansa ystäviensä ja perheensä kanssa. Tenniksen kanssa hän haluaa olla tekemisissä tulevaisuudessakin, koska hän rakastaa lajia, tiedotteessa sanottiin.
Kiinan valtiollinen media on aikaisemmin julkaissut videoita Pengistä. Niissä hän on ollut muun muassa ravintolassa ja tennisturnauksessa.
Peng katosi pian sen jälkeen, kun hän oli syyttänyt kuun alussa Kiinan entistä varapääministeriä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.