”Olkoon vaan lakossa” – Hoitajalakko saa kansalaisilta vahvaa tukea Vantaalla

Näistä syistä suomalaiset liputtavat hoitajalakon puolesta 3:52
Näin ihmiset kommentoivat hoitajalakkoa.

Työntekijäliittojen Tehyn ja SuPerin noin 25 000 hoitajaa koskevat lakot alkavat varhain perjantaiaamulla. MTV Uutisten haastattelemien kansalaisten keskuudessa lakko koetaan oikeutettuna ja tarpeellisena ristiriitaisista tuntemuksista huolimatta.

Suurimmissa sairaanhoitopiireissä lakon aiheuttaman hoitajapulan pelätään vaarantavan potilaiden terveyden ja jopa hengen. Esimerkiksi Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on ilmoittanut peruvansa lähes kaikki kiireettömät hoidot ja leikkaukset lakon alettua.

Peijaksen sairaalalla Vantaalla torstaina kuusi MTV Uutisten haastattelemaa henkilöä olivat yhtä mieltä siitä, että jokin ratkaisu hoitajatilanteeseen on pikaisesti saatava. Lakko vaikeassa koronatilanteessakin nähtiin jopa välttämättömänä toimena.

– Mielestäni lakko on ihan oikeutettu. Hoitajille pitää saada parempaa palkkaa, parempia työoloja ja muutenkin lisää arvostusta, Merja Erola toteaa.

Myös ortopedille matkalla ollut Matti Aho tukee hoitajien lakkoa.

– Olkoon vaan lakossa.

Katso artikkelin videolta, millä perusteilla hoitajalakko sai tukea ihmisiltä Peijaksen sairaalalla torstaina.

Lue myös:

    Uusimmat