Oliver Helanderista kutkuttava arvio: "On ollut positiivista huomata" – keihäsmiehet EM-yleisurheilupäivän suomalaistähtinä
Suomalaiskatseet Rooman yleisurheilun EM-kilpailuissa kääntyvät miesten keihäskolmikkoon. MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä ruotii Suomen ykköstykin Oliver Helanderin mahdollisuuksia kilpailussa.
Oliver Helander on heittänyt tällä kaudella kahdessa kilpailussa, joissa molemmissa keihäs on lentänyt 84 metrin tuntumaan. Kauden paras 84,43 syntyi toukokuun lopulla Lahdessa. Tuloksella Helander on kauden Euroopan tilastossa seitsemäntenä. Kaksi vuotta sitten syntynyt lähes 90-metrinen ennätys kertoo kuitenkin, että rahkeita on paljon pidemmälle.
– Oliver on ehdottomasti vahvasti mitalitaistelussa mukana, Evilä sanoo.
– On ollut positiivista huomata, että alkukierroksilla alkaa tulla päälle 80-metrisiä. Muutenkin kisatuloksissa kasa alkaa olla yli 80 metrin enemmän kuin alle.
– Karsinnassa olisi erittäin mieluisaa, että pystyisi heti ensimmäisellä kierroksella laittamaan sellaisen tuloksen tauluun, että karsinta on hoidettu, ja ultimaattinen latinkin jää finaaliin niin suorituskyvyllisesti kuin fyysisesti paikkojen puolesta. Tulee olemaan kilpailullinen kuorma, jota ei ole tällä kaudella nähty.
Kaksi vuotta sitten Münchenin EM-kisoissa pronssille heittänyt Lassi Etelätalo ei ole kuluvalla kaudella päässyt vielä parhaimpaansa. Kauden paras 81,05 syntyi Saksassa toukokuun alkupuolella.
– Ei noilla kilometreillä tulla arvokisoihin osallistumaan. Näkee varmasti, että arvokisatunnelma on sopiva ärsyke, millä hän saa ylitettyä itsensä ja suljettua kipureseptorit pois päältä ja vedettyä pitkän vedon siihen tukea vasten.
– Katse on siinä, että (finaalin) kolmella viimeisellä kierroksella ollaan.
Päivän koko ohjelman ja suomalaisten suoritusajat löydät alta.
Rooman EM-yleisurheiluiden tiistain ohjelma
Aika | Laji | Vaihe | Suomalaiset |
10.35 | 10-ottelu, 110 m aj (M) |
|
|
11.10 | 800 m (N) | välierät | Määttänen |
11.30 | 10-ottelu, kiekko (M) | ryhmä A |
|
11.35 | Pituus (N) | karsinnat | Kähärä |
11.45 | 4x400 m viesti (M) | alkuerät |
|
12.15 | 4x400 m viesti (N) | alkuerät | Baas, Pulkkinen, Thureson, Wright |
12.35 | 10-ottelu, kiekko (M) | ryhmä B |
|
12.55 | 10-ottelu, seiväs (M) | ryhmä A |
|
13.00 | 4x100 m viesti (M) | alkuerät |
|
13.30 | 4x100 m viesti (N) | alkuerät | Häggqvist, Kemppinen, Kortetmaa, Pursiainen |
14.00 | Keihäs (M) | karsinta A | Helander |
14.10 | 10-ottelu, seiväs (M) | ryhmä B |
|
15.25 | Keihäs (M) | karsinta B | Etelätalo, Keränen |
|
|
|
|
20.05 | 10-ottelu, keihäs (M) | ryhmä A |
|
20.50 | 10 000 m (N) | B-kilpailu |
|
21.15 | 10-ottelu, keihäs (M) | ryhmä B |
|
21.35 | Korkeus (M) | finaali |
|
21.55 | Kolmiloikka (M) | finaali |
|
22.05 | 400 m aj (M) | finaali |
|
22.18 | 400 m aj (N) | finaali |
|
22.30 | 10 000 m (N) | finaali | Chydenius |
22.36 | Keihäs (N) | finaali |
|
23.25 | 10-ottelu, 1500 m (M) | finaali |
|
23.53 | 200 m (N) | finaali |
|
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää