Olisinpa tehnyt nämä asiat toisin hääpäivänä – entiset morsiamet kertovat, mitä katuvat

Jokainen morsian haluaa hääpäivästään täydellisen. Kokosimme yhteen jo rouviintuneiden naisten ajatuksia siitä, mitä he katuvat tai muuttaisivat hääpäivässään. Ota opiksi toisten virheistä!

Muiden miellyttäminen

Kunpa olisin tuonut esiin enemmän omia mielipiteitäni enkä pelännyt leimautumista bridezillaksi.

Kunpa en olisi yrittänyt miellyttää kaikkia muita enemmän kuin itseäni ja sulhastani.

Kunpa en olisi antanut muiden sekaantua asioihin, joista olisin päättänyt helpoiten kahdestaan puolison kanssa. 

Kunpa olisin pitänyt kiinni minulle tärkeistä asioista – häistä tuli kyllä kauniit, mutta ei meidän näköiset.

Perfektionismi

Kunpa olisin delegoinut tehtäviä myös muille. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse.

Kunpa en olisi ollut niin perfektionisti vaan höllännyt, antanut mennä ja nauttinut päivästä.

Kunpa en olisi hermoillut niin paljon yksityiskohdista – kukaan ei enää muista käsin väkertämiäni tulitikkuaskeja, hääkarkkipapereita tai sitä, olivatko kaasojen mekkojen sävyt yksi yhteen.

Ajanvietto

Kunpa en olisi huolehtinut vieraille juttelemisesta niin paljon, etten ehtinyt viettää juurikaan aikaa uuden aviomieheni kanssa.

Kunpa olisin huomioinut vieraitamme enemmän – monien pitkän matkan päästä tulleiden läsnäolo merkitsi minulle paljon, mutta joillekin puhuin vain pari sanaa tai en ollenkaan. 

Kunpa olisimme viettäneet enemmän aikaa rakkaidemme kanssa. Meitä revittiin koko ajan eri suuntiin – kuviin, kimpun heittoon, tanssiin, syömään, leikkiin...

Kunpa olisin käyttänyt vähemmän aikaa potrettien ottamiseen, niin olisin päässyt nauttimaan enemmän myös itse juhlasta.

Kunpa olisimme itsekin nauttineet enemmän asioista, jotka suunnittelimme vieraidemme iloksi – emme esimerkiksi käyneet ollenkaan photo boothissa. 

Kuvaus

Kunpa olisin palkannut kunnon valokuvaajan enkä halvinta mahdollista – hääkuvat voi ottaa vain kerran, joten niiden on onnistuttava kerralla. Halpa diili näkyi kuvien laadussa.

Kunpa olisin käyttänyt enemmän aikaa kuvaajien portfolioiden ja tyylin tarkasteluun.

Kunpa olisin kirjoittanut kuvaajalle listan siitä, millaisia kuvia haluamme ja kenen kanssa.

Kunpa ryhmäkuvienkin miljööseen olisi panostettu eikä otettu niitä buffet-pöydän edessä.

Kunpa olisin palkannut videokuvaajan – muistot haalenevat äkisti, ja pelkät valokuvat eivät vie takaisin päivään ihan samalla tavalla.

Ruokailu

Kunpa olisin muistanut syödä hääpäivänä jo aamusta alkaen, jotten olisi kärsinyt matalasta verensokerista.

Kunpa olisin syönyt enemmän myös itse hääjuhlassa – ruoka oli herkullista, mutta en juuri tajunnut tai osannut nauttia siitä, koska murehdin liikaa sosialisoimista ja aikataulussa pysymistä.

Vieraat

Kunpa en olisi kutsunut niin paljon vieraita – en kerennyt juttelemaan läheskään kaikille.

Kunpa olisin osannut katkaista joidenkin vieraiden kanssa liian pitkiksi venyneet keskustelut, niin olisin ehtinyt jutella useammalle ihmiselle.

Kunpa olisimme kutsuneet vain ne henkilöt, jotka oikeasti halusimme paikalle ja joiden läsnäolo oli meille tärkeää.

Kunpa olisimme jättäneet lapset kutsumatta – rääyntä pilasi vihkitilaisuuden ja häiritsi juhlavastaanotolla.

Kunpa olisimme ilmaisseet jo alun perin tarkemmin, ketkä ovat kutsuttuja – ei ole kiva törmätä hääpäivänä tuntemattomiin aveceihin.

Ulkonäkö

Kunpa en olisi laihduttanut kuin hullu häitä edeltävät kolme kuukautta – hääpäivänä hääpuku roikkui päälläni, vaikka olin sovittanut sitä vielä viikkoa ennen.

Kunpa olisin tehnyt koemeikin tai useampia – jos ei näytä omasta mielestään hyvältä hääpäivänä, ei myöskään tunnu hyvältä.

Kunpa olisin ottanut itsestäni valokuvia koemeikissä – luulin meikkiä upeaksi, mutta hääpäivän valokuvissa luomivärini näyttääkin glitteriseltä, minkä takia vihaan kaikkia kuvia.

Kunpa olisin muistanut lisätä huulipunaa tai pyytänyt jotakuta muistuttamaan siitä.

Kunpa olisin pysynyt tyylilleni uskollisena – jos ei normaalistikaan pidä hiuksia nutturalla, tiukka kampaus tuntuu jäykältä ja vieraalta. Tai jos pitää näyttävyydestä, on turha lähteä mukaan herkkään elovena-tyyliin.

Kunpa olisin valinnut ajattomamman puvun enkä jotain vain siksi, että se on muodissa – kuvia katsellaan vielä vuosikymmenien päästä.

Kunpa olisin valinnut mukavamman puvun, jossa olisi pystynyt tanssimaan ja hengittämään vapaasti.

Kunpa olisin valinnut mukavammat kengät, jotka eivät olisi hiertäneet rakkoja jalkaan – tai totuttanut jalat kenkiin etukäteen.

Alkoholi

Kunpa en olisi pitänyt spontaania puhetta useamman juoman jälkeen.

Kunpa en olisi juonut niin paljon – en muista päivästä paljoakaan.

Kunpa olisimme muistaneet ottaa viinipullon autoon kirkon jälkeen.

Aikataulu ja ohjelma

Kunpa olisin tarkistanut aikataulut ja yksityiskohdat palveluntarjoajien kanssa vielä hieman ennen häitä.

Kunpa olisin tehnyt kaasoille ja bestmaneille aikataulun, jossa on tarkat kellonajat päätapahtumille, kuten puheille, tanssille ja kakun leikkuulle – ehkä veljenikin olisi silloin nähnyt häätanssin eikä ollut ulkona tupakalla.

Kunpa olisin antanut äitini/isäni/muun läheisen pitää puheen. Hääpäivänä kannattaa uskaltaa kohdata suuretkin tunteet eikä pelätä ripsivärin leviämistä tai noloja kertomuksia.

Kunpa olisimme kiittäneet itse puheessa vanhempiamme, jotka panostivat hääpäivään todella paljon – puhumattakaan siitä, kuinka paljon he ovat koko elämämme aikana tehneet eteemme. He olisivat ehdottomasti ansainneet maininnan.

Kunpa olisin tehnyt DJ:lle tai bändille selväksi, minkä tyyppistä musiikkia haluamme kuulla ja minkä tyyppistä emme todellakaan.

Sää

Kunpa en olisi antanut sään pilata mielialaani vaan muistanut, että tärkeintä on, että nain elämäni rakkauden.

Häämatka

Kunpa emme olisi lähteneet häämatkalle heti häitä seuraavana aamuna vaan odottaneet päivän – matka alkoi todella väsyneenä ja krapulassa.

Suuri kuva

Kunpa en olisi unohtanut, miksi koko päivää vietetään. Yksityiskohtia hioessa ja täydellisyyttä tavoitellessa on helppo unohtaa, että kyseessä on loppuelämämme ensimmäinen päivä. Vaikka se ei menisi kaikilta osin aivan suunnitellusti, se ei tarkoita, että liitto on kirottu. Se tarkoittaa vain, että meillä on jotakin, mille nauraa – tai itkeä – kaikkina tulevina vuosina yhdessä.

Lähteet: Bridalguide.com, Thestircafemom.com, Weddingideasmag.com, Brides.com

"Sitä oikeaa ei ole olemassa"

Rakkaustohtori Jason Lepojärvi kumoaa kolme rakkauteen liittyvää myyttiä.

Lue myös:

    Uusimmat