Oliko Räikkösen lähtö Ferrarin tiivistyneen yhteishengen takana? Kimin mukaan noste syntyi jo aiemmin

Kimi Räikkösen tunteikkaat jäähyväiset ja Ferrari-uran kruunuksi tullut voitto Yhdysvaltain GP:ssä jätti loppukaudesta kuvan, että suomalaiskuskin eteen työskentely hitsasi tiimiä uudella tavalla yhteen.

Videolla Kimi Räikkösen keskiviikkona Porvoossa tehty haastattelu.

LUE MYÖS: Kimi Räikkösen yliajama Ferrari-mekaanikko kertoi ilouutisia – hirvittävästä onnettomuudesta kahdeksan kuukautta

Ferrari järjesti Räikköselle komeat läksiäiset ennen Abu Dhabin päätösviikonloppua. Sitä ennen Kimi oli ehtinyt tarjota tiimin jäsenille koskettavia hetkiä, kun nämä saivat juhlia hänen paalupaikkaansa Monzan kotikisassa ja hetken päästä myös ensimmäistä Ferrari-voittoa sitten vuoden 2009.

Räikkösen mukaan lopettamiseen liittyvät tapahtumat eivät ehkä kuitenkaan olleet tiivistyneen yhteishengen takana. Viiden kauden Ferrari-rupeaman keskellä alkoi näkyä nimittäin merkkejä vastaavasta.

– Niin en mä usko. En ainakaan huomaa mitenkään, että se olisi muuttunut kahdesta viime vuodesta mihinkään tänä vuonna, Räikkönen pohti keskiviikkona MTV Sportin haastattelussa Porvoossa.

– Paljon kirjoitetaan aina ja spekuloidaan, että kyllä mä luulen, että se on enemmän median kirjoittelua. Jos meillä menisi sillä tavalla nuo mielipiteet siellä – olisi taistelua ja ei olisi taistelua – niin ei se varmaan johtaisi mihinkään.

– Ihan samanlaista (se on ollut) oikeastaan. Totta kai silloin, kun menee paremmin, kaikilla on mukavampaa, ja kun menee huonommin, kaikki on vähän kireämpiä. Se on ihan normaalia, varmaan töissä kuin töissä, Räikkönen arvelee.

Lue myös:

    Uusimmat