Oletko nähnyt tätä huppupäätä? Kaupan kassa sai vakavia vammoja aseellisessa ryöstössä Vantaalla – "Epäiltyä ei pidä lähestyä"

Kaupan kassalla työskennellyt sai vakavia vammoja aseellisessa ryöstössä Vantaalla eilisiltana. Poliisi kaipaa yleisöhavaintoja kuvan tekijästä.

Vantaan Kulomäessä sijaitsevassa kaupassa tapahtui eilen illalla noin kello kahdeksalta törkeä ryöstö. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että kauppa ryöstettiin teräaseella uhkaamalla. 

Myyjä sai tilanteessa sairaalahoitoa vaativia vammoja ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.

– Poliisin partion saapuessa kohteeseen epäilty tekijä oli ehtinyt jo poistua paikalta Teeritien suuntaan ja heti kaupan nurkalta Maauunitien suuntaan. Viimeinen havainto epäillystä tekijästä on Maauunintie 25 sijaitsevan grillikatoksen takaa, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tero Tyynelä kertoo tiedotteessa.

Miestä ei tule lähestyä, kaikki havainnot jätänumeroon

Poliisin mukaan epäilty mies oli pukeutunut valkoisiin Adidaksen tennareihin, mustiin housuihin ja harmaaseen huppariin, jonka alla oli musta pipo. Kasvot epäilty oli peittänyt maskilla. Mukana epäillyllä oli myös valkoinen muovikassi, johon hän laittoi kassalippaasta anastamansa rahat.

– Kuvassa näkyvää epäiltyä ei pidä lähestyä vaan kaikki akuutit havainnot hänestä tulee soittaa yleiseen hätänumeroon 112. Kaikki vihjeet epäillystä tekijästä ovat meille arvokkaita. Tiedot pyydämme soittamaan poliisin numeroon 050 399 9026, Tyynelä kehottaa.

Tapausta tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa rikosnimikkeillä törkeä ryöstö ja törkeä pahoinpitely.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja