Oikeusoppineet: Suomen vetovoiman vähentäminen ei syy leikata oleskeluluvan saaneiden tukia – "Ainakin välillistä syrjintää"
Oikeusoppineet kritisoivat hallituksen suunnitelmaa leikata oleskeluluvan saaneiden työnhakijoiden tukea. Esityksen mukaan heille maksettaisiin työmarkkinatuen sijaan kotoutumistukea, joka olisi 90 prosenttia peruspäivärahasta.
Muutosta on perusteltu muun muassa taloudellisilla säästöillä ja sillä, että Suomen vetovoimaa turvapaikanhakijoille saadaan lievennettyä.
Turun yliopiston professorin Juha Lavapuron ja Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden dosentin Liisa Niemisen mielestä nämä eivät ole hyväksyttäviä perusteita asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan.
He huomauttavat eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjanneen jo aiemmin perheenyhdistämisen tiukentamista käsitellessään, että Suomen houkuttelevuuden vähentäminen on varsin ongelmallinen peruste lakihankkeelle, koska perustuslaki turvaa perus- ja ihmisoikeudet.
"Ainakin välillistä syrjintää"
Esityksen valmistelleen sosiaali- ja terveysministeriön mukaan lakia ei rikota, koska kaikkia oleskeluluvan saaneita kohdellaan samalla tavalla. Lavapuro näkee perustelussa yhtäläisyyksiä Etelä-Afrikan rotuerotteluun.
– Eri alkuperää olevia kohdellaan samalla lailla ryhmän sisällä mutta ei suhteessa kantaväestöön, hän sanoo.
Tampereen yliopiston hallinto-oikeuden professori Raija Huhtanen pitää esitystä yhdenvertaisuuden vastaisena, koska erottavaksi tekijäksi mainitaan maahanmuutto.
– Tämä on ainakin välillistä kansalliseen alkuperään perustuvaa syrjintää.
Liisa Niemisen mielestä hallitus ei ole esittänyt kotoutumistuelle yhtään hyväksyttävää perustetta.
– En tiedä, onko sellaista edes olemassa, Nieminen sanoo.
Kolmikko oli tiistaina kotoutumistukea käsitelleen perustuslakivaliokunnan kuultavana.
Tuen piirissä myös EU-kansalaiset
Uudistus koskisi niin turvapaikanhakijoita kuin EU-kansalaisia. Suomen kansalaisia muutos ei koske, paitsi ehkä tilanteessa, jossa henkilö on asunut koko ikänsä ulkomailla. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.
Kelan mukaan uudistus ei toisi säästöjä, koska se kasvattaisi toimeentulotukimenoja 3,4 miljoonalla, mikä on täsmälleen tavoiteltu säästösumma.
Lakiesitystä ovat jo aiemmin kritisoineet useat järjestöt, kuten Suomen Pakolaisapu ja Ihmisoikeusliitto.
Uusimmat
-
17:08
MTV seuraa: USA ja Latvia ratkovat päivän ensimmäistä MM-mitalia – päätöserästä luvassa trilleri
-
17:03
Tämä yksi prinssi Williamin tapa ärsyttää suunnattomasti prinsessa Catherinea
-
16:19
Sky: Chelsea löysi uuden päävalmentajan
-
16:06
Tampereen vallanneet latvialaiset ihastuivat suomalaisille tuttuun hoilotukseen – äkkilähtö Suomeen oli iso satsaus: "Kuin häät"
-
16:05
Ministeriön toimittamat tiedot: Karu kuva suomalaisesta mielenterveyskriisistä
-
16:00
Krista Kosonen 40 vuotta! Näin päivänsankari on muuttunut vuosien varrella
-
15:55
Moottoripyöräjengit ottivat yhteen Yhdysvalloissa: Aseiden vaiettua jäseniä oli vähemmän
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
MTV seuraa Monacon GP:tä: Verstappen kärjessä, Alonso ainoana kannoilla – sateen uhka sekoittaa peliä
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
14:00
Video: Erdogan jakaa rahaa äänestäjille vaalipäivänä
-
Lataa lisää