Oikeudenkäynti kuorma-autoiskun tekijää vastaan alkoi Ruotsissa – tutkimusaineistoa 9000 sivua

Oikeudenkäynti Drottninggatanilla tapahtuneesta kuorma-autoiskusta alkoi tänään Tukholman käräjäoikeudessa. Isku tapahtui viime vuoden huhtikuussa.

Uzbekistanilaista Rakhmat Akilovia syytetään muun muassa terrorismirikoksesta, vaaran aiheuttamisesta, viidestä murhasta ja 130 murhan yrityksestä.

Akilovin puolustusasianajaja Johan Erikssonin mukaan tekojen tarkoitus oli aiheuttaa pelkoa ja saada Ruotsi vetäytymään Isisin vastaisesta taistelusta.

Akilov on tunnustanut tappaneensa viisi ihmistä ja vahingoittaneensa lukuisia muita. Hän haluaa kuitenkin välttää elinkautisen tuomion vankilassa ja vaatii uutta mielentilatutkimusta. Ensimmäisen hänelle tehdyn tutkimuksen mukaan Akilov ei ollut teon hetkellä syyntakeeton. Syytetty pääsee kertomaan oman näkökulmansa oikeudelle ensi viikolla.

Tapauksen tutkimusaineisto on 9000 sivun mittainen ja se on työllistänyt kuukausiksi noin 50 tutkijaa.

Oikeudenkäynti kestää 9. toukokuuta asti ja tuomio on tarkoitus julistaa ennen keskikesää.

Lue myös:

    Uusimmat