Oikeasti köyhällä ei ole varaa autoon tai tupakkaan – vai onko? Haastoimme väitteet köyhyydestä

Ovatko köyhät lihavia ja rikkaat laihoja? Onko köyhällä varaa omistaa auto; voiko köyhällä olla paheita?

Anna-Maria Isola ​THL:n Sokra-hankkeesta kirjoitti Suomalainen köyhyys -kirjan yhdessä Esa Suomisen kanssa. Suominen toimii pohjoismaisen yhteiskuntapoliittisen konsulttitoimiston Rud Pedersen Public Affairs Oy:n Suomen toimitusjohtajana.

Niin, millaista suomalaisten köyhyys todella on? Onko köyhällä varaa esimerkiksi syödä hyvin? Pyysimme Isolalta ja Suomiselta kommentteja väitteisiin, joita nettikeskustelujen "asiantuntijat" usein esittävät köyhyydestä.

Väite: ”Köyhät ovat lihavia ja rikkaat laihoja, koska köyhällä ei ole varaa syödä terveellisesti, vaan on pakko tyytyä epäterveelliseen ja huonolaatuiseen ruokaan. Köyhällä on varaa vain eineksiin, ei lainkaan kasviksiin tai hedelmiin.”

Suominen: Osin totta. Terveelliset elintarvikkeet ovat arvokkaampia kuin niin sanottu roskaruoka, mutta toisaalta on mahdollista syödä myös edullisesti ja terveellisesti. Enemmän kyse on siitä, että halvat herkut luovat hetkellistä mielihyvää, ja koska muut mahdollisuudet ilojen hankintaan ovat rajalliset, makea ja alkoholi korvaavat muita harrastuksia. 

Isola: Terveellistä ruokaa saa kyllä edullisesti, mutta se edellyttää sitä, että jaksaa suunnitella ja valmistaa. Monesti unohdetaan myös se, että pitkään köyhänä elänyt ihminen ei välttämättä näe syytä panostaa terveyteensä. Epäterveellinen ruoka myös lohduttaa. Ja on se halvempaakin, ikävä kyllä. Jos mielii käyttää rahaansa ja aikaansa  muuhunkin kuin ravintoon, niin ruoasta köyhän on usein säästettävä.

Väite: ”Opintotuki on ihan riittävä, onhan opiskelijoilla varaa riekkua koko ajan baareissa. Oikeasti köyhä ei voisi bilettää koko aikaa.” 

Suominen: Osin totta. Suomalainen opintotuki on varsin hyvää tasoa, ja opiskelijat ovat keskimäärin varakkaammista taustoista ja työllistyvät heikommin koulutettuja paremmin. Opiskelijoiden köyhyys ei ole polttavin ongelma. 

Lue myös: Mitä on suomalainen köyhyys? "Köyhyyden voi kuulla siinä, minkä ihminen unelmoi itselleen mahdolliseksi"

Isola: Opiskelijoiden köyhyys ei ole polttavin ongelma, jos opiskelijoilla vain on tulevaisuudennäkymiä. Eri asia sitten, jos jo opiskeluaikana horisontissa on toivottomuutta. Opiskelijoiden baareissa riekkumisen ja opintotuen tason välille en missään tapauksessa vedä syy-seuraussuhdetta.

Väite: ”Ei ihminen ole oikeasti köyhä, jos hänellä on kuitenkin kännykkä ja nettiliittymä kotona. Oikeasti köyhällä ei voi olla omaa autoa.” 

Suominen: Kännykkä ja verkko ovat tänä päivänä perusedellytyksiä yhteiskuntaan osallistumisen suhteen. Miten löytää töitä tai yrittää pysyä arjessa kiinni ilman näitä palveluita? Oma auto taas on usein välttämättömyys, erityisesti maaseudulla. Auton hankinta-arvo on usein matala, ja arvo on käyttöarvossa. 

Isola: Samaa mieltä Esan kanssa.

Väite: ”Köyhällä ei voi olla lapselleen uusia vaunuja, tai oikeastaan mitään uutta. Köyhien perheiden lapsilla ei myöskään ole varaa harrastaa mitään, ainakaan liikuntaa. Köyhän aikuisen ei pitäisi harrastaa mitään, niin hän säästäisi rahaa.”

Suominen: Ei. Harrastusten puute on eräs yhteiskunnasta syrjäyttämisen muoto ja tapa. Harrastukset tuovat osaltaan sisältöä elämään, kontakteja ja merkityksiä, jotka parhaimmillaan rakentavat myönteistä minäkuvaa ja kokemuksia tasavertaisesta yhteisön jäsenyydestä ilman katsomista kukkaroon. Siksi ne ovat tärkeitä. Maksuttomien tai edullisten harrastusmahdollisuuksien tarjollaolo on siten hyvää köyhyydenvastaista työtä.

Isola: Uusia vaunuja ei varmaan kenenkään kannattaisi hankkia tässä maailmassa, jossa elämme yli luonnon kantokyvyn. Mutta tutkimusten perusteella autonomia, pätevyyden tai kyvykkyyden kokeminen ja yhteen kuuluminen ovat ihmisen psykologisia perustarpeita. Jos köyhällä ihmisellä ei ole töitä, harrastukset voivat olla polkuja näiden tarpeiden täyttymiseen ja merkityksellisyyden kokemiseen. Ja sanomattakin lienee selvää, että lapsille on kamala paikka, kun ei voi harrastaa tai kokeilla sitä, mitä haluaisi.

Ymmärrän kyllä, että tämä harrastusasia herättää tunteita. Esimerkiksi minä ja lapseni olemme harrastaneet edullisia asioita. Siksi välillä turhauttaa keskustelu harrastusten kalleudesta. Kun järkevästi ajattelee, niin tajuaa, että minä harrastan edullisia asioita, koska kirjoittaminen ja lukeminen eivät nyt vain maksa mitään. Liikunnallisella ihmisellä ei ole edullisuuden suhteen valinnanvaraa.

Pitäisi olla enemmän maksuttomia ja edullisia kaiken kansan liikuntaharrastuksia, ja keinoja "rahoittaa" harrastuksia esimerkiksi ohjaamalla harrasteryhmiä. Siitä saisi myös merkityksellisyyden  kokemuksia.

Väite: ”Köyhät tuhlaavat kaikki rahansa kirppareilla. Eikö kannattaisi vain korjata vaatteitaan, niin ei menisi rahaa?”

Suominen: Kirpparit ovat varmasti köyhille tuttuja, ja juuri siitä syystä että siellä voi vaivaa nähden löytää hyvällä hinta-laatusuhteella tavaroita, jotka käyvät lähes uudesta. Köyhät ovatkin selviytymisen ja kulissien ylläpidon mestareita, erityisesti lasten suhteen. 

Isola: Vaatteiden korjaaminen saattaa joskus tulla kalliimmaksi, kun pitää ostaa puuttuva nappi, vetoketju tai lankakerä. Erityisesti naiset kertovat, että neuloisivat mielellään sukkia ja tekisivät käsitöitä, mutta materiaalit ovat kalliita. Olisi hienoa, jos vaikka sosiaaliasemilla olisi yhteisiä käsityökaappeja.

Sellaisiakin ihmisiä olen useampia tavannut, jotka ostavat kirppikseltä vaatteita tai huonekaluja, tuunaavat niitä ja myyvät eteenpäin saadakseen pientä voittoa.

Kirpparit auttavat köyhiä ihmisiä rakentamaan myönteistä kertomusta köyhyydestä: köyhän elämäntapa voi olla ekologinen! Toinen juttu sitten on, kannattaako vaatteita ekologisista syistä ostaa turhaan kaappiin, vaikka kierrätettyjä olisivatkin. Mutta tämä pätee kaikkiin ihmisiin.

Väite: "Jos on oikeasti köyhä, niin ei silloin ole varaa polttaa tupakkaa. Jos ihmisellä on pahe, se kertoo, että rahaa kyllä piisaa joihinkin asioihin…”

Suominen: Aiheellinen huomio. Tupakointi on addiktio ja typerää vähien rahojen käyttöä. Tupakan veto lienee kuitenkin ”arjen luksusta”, jota monet kaipaavat, ja taloudellisessa ahdingossa pitkän aikavälin suunnittelun on nähty heikentyvän.

Isola: Rationaalisesti ajateltuna näin, mutta tupakasta voi olla kamalan vaikeaa vieroittautua, kun on muitakin murheita.

Väite: ”Köyhyyden noidankehää on vaikea murtaa. Jos syntyy köyhänä, pysyy sellaisena aina.” 

Suominen: Asema kiistatta periytyy kohtuuttoman usein, mutta samaan aikaan köyhyydestä voi nousta. Koko Suomen itsenäisyyden ajan historia on ennen muuta tarina köyhyydestä nousemisesta. Kyse on ennen kaikkea varhaislapsuudesta alkavasta tasa-arvoistavien palveluiden ja osallisuuden kokemusten rakentamisesta. Näiden päälle voi rakentaa nousujohteisen elämän. 

Isola: Ei tämä aina pidä paikkaansa, mutta jos on erilaista aineetonta ja aineellista köyhyyttä, niin kyllä noidankehää on vaikeaa murtaa. On murtaminen silti mahdollista, mutta se vaatii paljon. Pitää olla tulevaisuudennäkymiä, ja pitää tuntea olevansa arvokas ihminen. Ja sitten pitää kertoa itsestään uusi tarina. Noidankehän murtaminen onnistuu aniharvoin yksin.

Väite: ”Köyhyys on ihmisen oma syy. Jos vain olisi hoitanut asiansa paremmin/tehnyt jotain muuta ”enemmän oikein”, niin hän ei olisi päätynyt köyhäksi.”

Suominen: Omaa vastuuta ei tietenkään voi kokonaan sivuuttaa ja jokaisella on vastuu omasta käytöksestään. Silti yhteiskunnassa on paljon riskejä joiden realisoituminen voi suistaa ihmisen talouden raiteiltaan ilman hänen omaa vikaansa. Sairaudet, työttömyys ynnä muut voivat tulla kenen tahansa päälle.

Lisäksi lapset eivät valitse köyhiä vanhempiaan, tai mahdollisia perheen sosiaalisia ongelmia. Siksi on yhteiskunnan moraalinen velvollisuus – ja myös taloudellinen järki – pyrkiä nostamaan ihmisiä jaloilleen köyhyydestä. 

Isola: Aika armoton on tällaisen mielipiteen takana olevat käsitykset ihmisestä ja elämästä. Köyhät ihmiset pohtivat hyvin paljon sitä, onko köyhyys heidän oma vikansa, ja mitä he tekivät väärin. Rakastuivat väärään ihmiseen. Perheellistyivät väärään aikaan. Jäivät hoitamaan lapsiaan, kun olisi pitänyt tehdä töitä. Kouluttautuivat alalle, jota  povattiin tulevaisuudenalaksi.

Köyhillä ihmisillä on hyvin paljon osaamista, taitoa ja viisautta, joka ei vain tule yhteiskunnassamme näkyväksi. Heidän osaamisensa ja taitonsa eivät ehkä sovi nykyiseen järjestelmäämme, tai niitä voi olla kovin vaikeaa muuttaa rahaksi. Kukaan ei valitse sitä, millä edellytyksillä, kyvyillä tai luonteenpiirteillä tähän maailmaan syntyy.

Miten sujuu köyhän perheen kesäloma?