SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kritisoi rajusti STT:n toimintaa hänen johtamistapaansa käsittelevän jutun tiimoilta.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen on tyytymätön oikaisuun, jonka STT teki liittyen häntä käsittelevään juttuunsa.
STT oikaisi eilen Tuppuraista koskevaa uutistaan. STT on oikaissut yhden kohdan viimeviikkoisesta jutustaan, joka käsitteli Tuppuraisen johtamistapaa.
Lue myös: STT oikaisi Tytti Tuppuraista koskevaa uutista – väite avustajavaihdoksista ei pitänyt paikkaansa
Oikaisu koski haastateltavan kertomaa, jonka mukaan Tuppuraisen käytös olisi vaikuttanut siihen, että avustajat olisivat vaihtuneet ja olleet sairauslomalla jatkuvasti. STT:n myöhemmän selvityksen perusteella tieto ei pidä paikkaansa.
Tuppuraisen mukaan oikaisun ulkopuolelle jäi kuitenkin yhä useita virheellisiä väitteitä. Tuppuraisen mukaan kyseiset virheelliset väitteet on kumottu useiden ihmisten toimesta.
– Pidän valitettavana, että aiemmin tosiasioiden tarkkuudesta tunnettu STT julkaisi täysin perättömiä tietoja nimettömien lähteiden perusteella ja kieltäytyy ilmiselvien virheiden korjaamisesta, Tuppurainen kritisoi.
Tuppuraisen mukaan ”rajuimmat väitteet ovat STT:n lähteiden sijaan peräisin yksittäisestä nimettömästä vastauksesta kyselyyn, joka on lähetetty kaikkien eduskuntaryhmien avustajille ja muille eduskunnan työntekijöille samalla vastauslinkillä.”
Tuppurainen pitää hyvän journalistisen tavan vastaisena tällaisen vastauksen käyttämistä uutisessa siteerattavana lähteenä. Tuppuraisen mukaan vastauksien ei voi varmistaa tulleen keneltäkään SDP:n eduskuntaryhmän henkilöstöön kuuluvalta.
Tuppurainen syyttää STT:tä myös siitä, että jutussa ei ole huomioitu hänen avustajiensa lausuntoja, joissa he kiistävät uutisessa esitetyt väitteet.
– STT ei myöskään ole alkuperäisen uutisen julkaisun jälkeen halunnut haastatella avustajiani toisin kuin muut mediat.
Tuppurainen sanoo aikovansa tarkastella oikeusoppineiden kanssa eri vaihtoehtoja jatkotoimenpiteiden osalta.
