Obama vaatii sopimusta Kööpenhaminasta

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vaati Kööpenhaminan puheessaan, että sopimus on saatava aikaan, vaikka se olisi epätäydellinen.

- Sopimuksen syntyminen riippuu meistä, muistutti Obama valtionjohtajakollegoitaan.

Puheessaan Obama ei luvannut uusia päästöleikkauksia. Sitä ei tosin odotettukaan, koska hänellä ei ole siihen valtuuksia maansa kongressilta.

Obama vaati jälleen läpinäkyvyyttä ja valvontaa kehitysmaiden päästövähennysten todentamiseen.

- Osallistumme rahoitukseen vain jos toimia pystytään valvomaan puolueettomasti ja läpinäkyvästi, sanoi Obama.

Omassa puheenvuorossaan Kiinan pääministeri Wen Jia Bao vakuutti, että Kiina saavuttaa päästövähennystavoitteensa ja voi jopa ylittää ne.

Hän lupasi myös, että ulkomaiset tarkkailijat saavat pääsyn Kiinan päästövähennystilastoihin. Sen sijaan ulkomaisia tarkkailijoita hän ei luvannut maahan päästää.

Päästövähennykset auki

Presidentti Obama liittyi aamulla Kööpenhaminassa muiden maailman johtajien seuraan. Obaman toivotaan taivuttelevan erityisesti Kiinan suurempiin myönnytyksiin neuvotteluissa.

Kiina ja Intia ovat vaatineet teollisuusmailta huomattavasti luvattua suurempia päästövähennyksiä. Kiina ei myöskään ole ollut halukas päästämään ulkopuolisia tarkkailijoita valvomaan päästövähennyksiään.

Valtioiden johtajille on esitelty Kööpenhaminassa 26 maan yöllisissä neuvotteluissa aikaansaatuja linjauksia. EU:n koolle kutsumassa kriisikokouksessa on tiettävästi sovittu, että lämpötilan nousu pitää pysäyttää kahteen asteeseen.

100 miljardin dollarin vuotuisesta tuesta kehitysmaille vuoteen 2020 mennessä on myös yksimielisyys. Sen sijaan päästövähennysten suuruus ja aikataulu ovat edelleen auki.

EU harkitsee 30 prosentin vähennyksiä

EU-maat harkitsevat omien päästöleikkaustensa nostamista 20:stä kolmeenkymmeneen prosenttiin, vaikka muut teollisuusmaat eivät tekisikään samoin.

MTV:n Uutisten saamien tietojen mukaan osa EU-maista haluaisi sovittua suurempia leikkauksia, jotta Kööpenhaminan ilmastokokouksessa maailman teollisuusmaiden leikkausten määrä saataisiin nousemaan.

Osa EU-maista kuitenkin haluaa pitää kiinni siitä, että EU lisää leikkauksiaan vain jos muut teollisuusmaat tekevät työtä samassa tahdissa.

Lue myös:

    Uusimmat