Nyt se on virallista! Ruotsin pikkuprinssin nimi julkistettiin

Maanantaina syntynyt prinsessa Madeleinen vauvan nimi kerrottiin keskiviikkoiltana. 

Prinsessa Madeleinen ja hänen puolisonsa Chris O'Neillin toinen lapsi syntyi maanantaina 15. kesäkuuta kello 14.45 Suomen-aikaa Danderydsin sairaalassa Tukhomassa. 1-vuotias prinsessa Leonore sai näin ollen pikkuveljen. 

Prinssistä julkaistiin ensimmäinen kuva jo vuorokauden ikäisenä, mutta hänen koko nimeään ja titteliään saatiin odottaa keskiviikkoiltaan saakka.

Vauvan nimeksi tuli Nicolas Paul Gustaf. Hänen tittelinsä on Ångermanlandin herttua.

Nicolas-nimi kulkee Bernadotten suvussa, Paul on Chris O'Neillin edesmenneen isän etunimi ja Gustaf tulee kuningas Kaarle Kustaasta.

Kuningas Kaarle Kustaa tiedotti koko nimestä sekä tittelistä Ruotsin hallitukselle tänään keskiviikkona noin klo 18 Suomen aikaa. Paikalla olivat pääministeri Stefan Löfven, puhemies Urban Ahlin sekä hovin edustaja Kirstine von Blixen-Finecke.

Tämän jälkeen hovimarsalkka Svante Lindqvist kertoi nimiuutisen Kuninkaanlinnan toisessa salissa tietoa odottavalle medialle.

– Nicolas Paul Gustaf, kutsumanimi tulee olemaan Nicolas. Hän tulee olemaan prinssi Nicolas, ja on myös Ångermanlandin herttua, hovimarsalkka kertoi medialle.

Lindqvist myös luetteli pikkuprinssin nimen kirjain kirjaimelta epäselvyyksien välttämiseksi.

– Todella ihana ja suloinen poika, kehui tulokasta puhemies Urban Ahlin.


Lue myös:

    Uusimmat