Nyt se on todistettu: Perinteinen grillimakkara on paras!

Tammelassa viikonloppuna järjestetyssä valtakunnallisessa Makkaramestari-kilpailussa laitettiin makkarat paremmuusjärjestykseen. Maukkaimmista makkaroista kisattiin sekä grillimakkara- että erikoismakkarasarjoissa.

Valtakunnallisen Makkaramestari-kilpailun voitti tänä vuonna HK-ruokatalon Kabanossi Original. Erikoismakkarasarjan parhaimmaksi tuomaristo arvioi Lihatukku Veijo Votkinin Hirvichorizon.

Kisaan osallistui peräti neljä ensikertalaista. Molempiin sarjoihin ilmoittautui kymmenen valmistajaa, mikä oli grillimakkaroissa suurin ja erikoismakkaroissa toiseksi suurin osallistujamäärä kilpailun 13-vuotisessa historiassa.

Maku ja rakenne toivat kunniaa

Kilpailun ja grillimakkarasarjan voittajaksi selviytynyttä HK-ruokatalon Kabanossi Originalia tuomaristo arvioi pehmeäksi ja perinteisen makuiseksi makkaraksi, grillaajan kaveriksi sekä helposti sellaisenaan syötäväksi sinapin kera.

Makkaramestari-kilpailun voitto osui ensimmäistä kertaa suurelle lihatalolle. Myös Akateeminen Kiuas-Seura valitsi viime syyskuussa ensi kertaa vuoden 2008 parhaaksi kotimaiseksi makkaraksi suuren lihatalon tuotteen, Atrian valmistaman Raakamakkaran.

Makkaramestari-kilpailun toinen sija heltisi Pajuniemen Helsinkiwurstille. Makkaraa kuvailtiin sanoilla herkullinen suora pötkö, maustaminen kohdallaan sekä hyvä ja napakan makuinen kesämakkara. Kolmannelle sijalle kilpailussa sijoittui Herkkujaloste Hakalan Tukkijätkä-makkara.

Tuomariston puheenjohtaja, keittiömestari Kim Palhus totesi, että makkaroiden taso grillimakkarasarjassa oli hänen mielestään korkeampi kuin niiden saama pisteiden keskiarvo.

– Saattaa olla, että tuomaristo ei uskalla vielä pisteyttää makupisteitä riittävän korkealle huolimatta siitä, että makkaroiden maku oli laadullisesti korkea, Palhus pohti.

Metsä yhdistyi kansainväliseen makutrendiin

Erikoismakkarakilpailun parhaimmaksi makkaraksi tuomaristo arvioi Lihatukku Veijo Votkinin Hirvichorizon. Yritys oli ensimmäistä kertaa mukana kisassa.

Arvioinnissaan raati toteaa: Hyvä riistan ja metsän maku yhdistettynä kansainväliseen makutrendiin, suomalaista riistamakkaraa espanjalaisittain.

Tasaväkisen kilpailun toiseksi sijoittui tammelalainen Maatilan lihakauppa Makuliha Oy Härkätien lenkillään. Härkätien lenkki oli arvostelussa tuomaristolle pieni yllätys – perinteisen lenkkimakkaran grillaamiseen ei maassamme ole totuttu.

– Härkätien lenkissä oli yhdistetty perinteinen makkaranvalmistus sekä eurooppalainen tyylisuuntaus – hienoksi jauhettuun makkaramassaan oli sekoitettu savunautakuutioita, jotka antoivat makkaralle erinomaisen maun, totesi tuomariston jäsen, Ruokatiedon toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi.

Kolmanneksi sijoittui Jämin rahtipalvin Grillibratwursti. Tuomaristoon kuuluivat Palhusin ja Lampisjärven lisäksi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, Lihalehden toimituspäällikkö Mari Hannuksela, elämysyrittäjä Jani Savola Roof Productionsista, Maku-lehden päätoimittaja Marita Joutjärvi sekä Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Sakari Nupponen.

Ämpärigrillauksesta suurtapahtuma?

Tammelassa kilvoiteltiin myös ensimmäistä kertaa ämpärigrillauksen SM-kilpailuissa. Kilvan tiktaattori oli kansliapäällikkö Erkki Virtanen työ- ja elinkeinoministeriöstä. Leikkimielisen, mutta kilpailijoiden taholta vakavasti otetun kisan voitti Liesjärven lyylit -joukkue, joka järjestäjien mukaan valloitti kisan tiktaatorin kauniilla esillepanolla ja kohtuullisella lahjonnalla.

– Ämpärigrillauksesta on tarkoitus tehdä näyttävä jokavuotinen tapahtuma. Ensi vuonna on odotettavissa jotain todella suurta, myhäili ruokalähettiläs ja tuomariston puheenjohtaja Kim Palhus.

Teksti: Ruokatieto
Kuvat: Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat