Nyt puhuu Valtion kehitysyhtiö Vake: "Lobbaustoimistoa ei palkattu apuun" – näin veronmaksajien 100 000 euroa käytettiin

Valtion kehitysyhtiö Vake sanoo STT:lle lähettämässään sähköpostissa, että se kilpailutti keväällä 2019 sidosryhmätyön palvelut ja kilpailutuksen voitti Rud Pedersen. Vake sanoo, ettei se palkannut lobbaustoimistoa avukseen.

Suomen Kuvalehti uutisoi, että Vake maksoi reilun vuoden aikana yli 100 000 euroa lobbaustoimisto Rud Pedersenille. Lehden mukaan Vake palkkasi lobbaustoimiston avukseen eduskuntavaalien jälkeen keväällä 2019.

Vake kirjoittaa sähköpostissaan STT:lle, että yhtiö on kilpailuttanut keväällä 2019 sillä jo aiemmin olleet jatkuvat, kuukausilaskutteiset viestintä- ja sidosryhmätyön palvelut ja siirtynyt hinnaltaan edullisempaan sopimuskokonaisuuteen. Kilpailutuksen voitti Rud Pedersen.

– Sopimus sisälsi erilaisia viestintä- ja sidosryhmätyön palveluita. Viestintäpalvelut sisälsivät muun muassa verkkosivujen ylläpitoa, Vake kirjoittaa.

Sen lisäksi Vaken mukaan sidosryhmätyön palvelut sisälsivät muun muassa kuukausittaisen yhteiskunnallisen tilannekatsauksen, yhtiön oman sidosryhmätyön tueksi tehtyä yhteystietojen keräämistä sekä hallitusohjelman ja hallitusohjelman toimintasuunnitelman sekä EU-kärkihankkeiden analyysiä yhtiön strategiatyön tueksi.

– Yhtiö ei ole "keväällä 2019 palkannut lobbaustoimistoa avukseen", Vake kirjoittaa.

Yhtiö lisää, että sidosryhmätyö on siirtynyt asteittain yhtiön itsensä ja sen johdon hoidettavaksi. Vake on myös lopettanut sopimuksensa Rud Pedersenin kanssa. Sopimuksen irtisanominen on tullut voimaan elokuun lopusta alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat