Kaakkois-Suomen poliisi sai niskaansa alkuviikosta rankan kritiikkivyöryn Imatralla vapaana juosseen koiralauman ampumisesta.
Poliisi oli saanut irrallaan juosseesta kolmen koiran laumasta useita soittoja maanantaina ja niitä luultiin Venäjältä tulleiksi villikoiriksi, joita oli aiemminkin alueella liikkunut.
Koirat päätettiin lopettaa yhdessä paikallisen metsästysseuran kanssa, jotta niistä ei aiheutuisi vaaraa.
Lue myös: Poliisi lopetti kolme villikoiraksi luulemaansa eläintä Imatralla – järkyttyneen omistajan mukaan kyseessä olivat hänen karanneet lemmikkinsä: "Ilmeestäkin näkee, etteivät tee kenellekään pahaa"
Tiistaina kävi ilmi, että kyseessä olivatkin tarhasta karanneet koirat, joita koirien omistaja oli karkumatkan huomattuaan etsinyt mm. Facebook-ilmoituksen ja löytöeläintalon kautta.
Koirien omistaja on ollut tuohtunut ja suruissaan ja vaatinut poliisilta muun muassa 45 000 euron korvauksia. Samaan aikaan poliisille on satanut kovasanaista kritiikkiä lopettamispäätöksestä.

