Imatralla lopetettujen koirien omistaja on kertonut tehneensä poliisin toiminnasta rikosilmoituksen. Nainen vaatii koirista kymmenientuhansien eurojen korvauksia.
Maanantaina villikoirina lopetettujen kotikoirien omistaja vaatii poliisilta 45 000 euron korvauksia ja julkista anteeksipyyntöä. Poliisien toiminta on hänen mukaansa ollut harkitsematonta ja hätäistä.
– Mikään summa ei oikeasti korvaa menetystäni, ei sellaista ole olemassakaan. Koiria ei tuo takaisin enää mikään, mutta laitoin hakemukseen korvausvaatimukseksi 15 000 euroa jokaista perheenjäsentä kohden, nainen kertoo.
Lue myös: Poliisi lopetti kolme villikoiraksi luulemaansa eläintä Imatralla – järkyttyneen omistajan mukaan kyseessä olivat hänen karanneet lemmikkinsä: "Ilmeestäkin näkee, etteivät tee kenellekään pahaa"
Hätäkeskus neuvoi aikaisemmin ottamaan yhteyttä löytöeläintaloon
Ylikomisario Jukka Lankinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kertoi tänään MTV Uutisten haastattelussa, että koirien omistajan olisi tullut ilmoittaa karkulaisista suoraan hätäkeskukseen, jotta tieto olisi saatu välitettyä eteenpäin poliisipartioille.
Koirien omistajaa kommentit turhauttavat, sillä yhdellä aikaisemmalla karkukerralla hätäkeskus ohjeisti naista täysin päinvastoin.
– Silloin minulle sanottiin, ettei poliisi enää hoida tällaisia tilanteita. Käskivät ottamaan yhteyttä löytöeläintaloon, sillä karanneet lemmikit kuuluvat nykyään heidän piiriinsä, hän toteaa.
Nainen otti paikalliseen löytöeläintaloon yhteyttä 10 minuuttia sen jälkeen, kun viimeisin karkureissu huomattiin maanantaiaamuna. Omistaja on pahoillaan siitä, että etsinnöistä huolimatta koiria ei tavoitettu ajoissa.


