Mainos

Nyt on Pekka Poudalla hyviä sääuutisia: Tänne lämpö vyöryy viikonloppuna – "Voi oikeasti sanoa, että kesä alkaa"

3:25

Viimeinen sadealue pitkään aikaan on kulkenut Etelä-Suomen yli. Pitkän ajan ennuste lupaa yli kahtakymmentä lämpöastetta jopa pariksi viikoksi.

– Sään puolesta ihan hyviä uutisia, sanoo meteorologi Pekka Pouta heti alkuun.

Poudan mukaan sadealue on nyt menossa Keski-Suomen korkeudella ja etelässä pilvipeite rakoilee päästäen auringon esiin. Ainut paikka, missä on pakkasta, on Koillismaa. Sadealueen ehtiessä sinne, luvassa on jopa kymmenen senttiä lunta.

Salpausselän eteläpuolella voidaan mittarista löytää tänään noin 15 asteen lukemat. Huomenna +15 astetta saavutetaan lännessä. Sunnuntaina Kaakkois-Suomessa saatetaan yltää pariinkymmeneen lämpöasteeseen.

Jääkiekkoturisteille lämpimiä uutisia

Jos on suuntaamassa Tanskassa alkaviin jääkiekon MM-kisoihin, Poudalta saa hyvän vinkin kisa-asuksi.

– Tuollainen kisahuuma meneillään ja kisavarusteena olisi hyvä olla shortsit. Kaksi viikkoa eteenpäin hellettä ja aurinkoa Tanskanmaalla.

Meteorologin mukaan juuri nyt Kööpenhaminan kohdalla oleva korkeapaine lähtee kiertymään kyllä Suomeakin kohti. Matalapaineen matkalla Suomeen on meri ja se viilentää keliä hieman.

Kesä tuli

Pidemmän aikavälin ennuste saa meteorologinkin rintaan kevään ja käteen jäätelötötterön.

– Kun viikkoa rullaa eteenpäin, niin kyllä sieltä kaksikymmentä tulee. Hellettä kiertyy jatkuvasti. Ajatelkaa niitä MM-kisaturisteja oikeasti, Pekka innostuu.

– On täällä meilläkin aika ihanaa kyllä. Nyt tulee ensimmäistä kertaa pitkä jakso, että lämpöä on kaksikymmentä astetta.

Pouta muistuttaa, että pitkän sateisen jakson jäljiltä pellot ovat täynnä vettä, eikä mitkään kasva.

Meteorologin mukaan uusi kuukausiennuste näyttää, että parinkymmenen asteen lämpö pysyy suomalaisten ilona ainakin pari viikkoa.

– Jos tähän joku poikkeus kahden viikon aikana tulee, se on kyllä hyvin äkkiä ohimenevä.

– Nyt voi oikeasti sanoa, että kesä alkaa. Minäkin lähden heti Huomenta Suomen lähetyksen jälkeen viemään viimeiset talvivaatteet pois, Pouta sanoo.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja