Nyt oli erikoinen! Pelicans-hyökkääjä laukoi kiekon maaliin maalivahdin patjan päältä – Kärpät suurissa vaikeuksissa

Pelicans ja Kärpät mättivät kolme maalia ensimmäisen erän alkuminuuteilla Lahdessa. Pelicansin avausmaali syntyi hieman erikoisella tavalla.

Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa lauantai-illan kierrokselta.

Ottelua ehdittiin pelata vain 01.42, kun Taavi Vartiainen vei Pelicansin 1-0-johtoon. Osuma oli erikoinen, sillä Vartiainen siirsi kiekon maaliin Kärppien Veini Vehviläisen patjan päältä.

Vehviläinen oli juuri torjunut Artturi Toivolan rystynoston, mutta ei huomannut kiekon tippuneen kainalosta patjan päälle.

16 sekuntia myöhemmin Oskar Osala toi Kärpät tasoihin upealla laukauksellaan. Pelicans meni kuitenkin hetken päästä 2-1-johtoon, kun Pelicansin Toivola onnistui maalinteossa.

Pelicansilta ensimmäinen erä oli vahva, sillä Kärpät ei saanut kuin neljä laukausta lahtelaisten maalia kohti. Vehviläinen puolestaan joutui venymään kiekon tielle yhteensä 16 kertaa. 


 

Lue myös:

    Uusimmat