Nyt huolestuttiin karjasta: Saadaanko Suezin kanavan tukkinut jättilaiva irti jo tänään?

Katso, kuinka Suezin kanavan edustalle on kertynyt hurja määrä rahtialuksia – tukoksen eteen odotettavissa jopa 300 alusta 0:50
Katso, miten paljon aluksia Suezin kanavan edustalle on kertynyt.

Ainakin 20:llä Suezin kanavan laivajonossa olevalla aluksella kuljetetaan karjaa, selviää merenkulkua seuraavasta datasta.

Asiasta uutisoi brittilehti Guardian. Pattitilanne kanavalla on aiheuttanut lehden mukaan huolta eläinten hyvinvoinnista.

Lehti kirjoittaa, että kolme aluksista olisi jo eri kohdissa kanavaa. Muut ovat odottamassa kanavaan pääsyä.

Suezin kanavaan jäi alkuviikosta jumiin 400-metrinen Ever Given -konttialus, jota ei ole vielä saatu irrotettua. Uutistoimisto AFP kirjoittaa, että aluksen omistajan mukaan se voitaisiin mahdollisesti saada irrotettua tämän päivän aikana.

Punaisenmeren ja Välimeren yhdistävä Suezin kanava on yksi maailman meriliikenteen tärkeimmistä kuljetusväylistä, koska se lyhentää merkittävästi Euroopan ja Aasian välistä merimatkaa. Afrikan eteläkärjen kiertäminen pidentää matkaa jopa kahdella viikolla.

Jumissa olevista karjakuljetuksista uutisoivat Suomessa aiemmin ainakin Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat