Mainos

Nyrkkeilymaailma kohisee: Saiko Floyd Mayweather 11 miljoonaa euroa näytellystä ottelusta? – "Olen nähnyt parempaa pornossa"

Ammattinyrkkeilyn entisen maailmanmestarin Floyd Mayweatherin ottelu japanilaista potkunyrkkeilijää Tenshin Nasukawaa vastaan on joutunut kriitikoiden hampaisiin. Monet kokevat, että Japanin Saitamassa uudenvuodenaattona käyty nyrkkeilyottelu oli näytelty.

Nyrkkeilyuransa jo lopettanut yhdysvaltalainen Mayweather löi japanilaisvastustajansa lattiaan kolme kertaa ennen kuin Nasukawan valmentaja keskeytti ottelun ensimmäisessä erässä vain 136 sekunnin ottelun jälkeen. Nasukawa kyynelehti ottelun jälkeen kannattajiensa edessä.

Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita, että toiminta oli aitoa. Muun muassa entinen UFC-vapaaottelutähti Brendan Schaub latasi ottelusta painavia sanoja.

– Olen nähnyt parempaa näyttelemistä pornossa, hän pamautti Boxing Scenelle.

Schaubin mukaan Mayweatherin toiminnassa ei ollut moittimista, vaan hän hoiti oman hommansa aggressiivisella nyrkkeilemisellä.

– Tenshin tarvitsee kuitenkin näyttelijän taitoja. 

Schaubin mukaan japanilaiselle olisi pitänyt opettaa lattiaan putoamista, iskujen ottamista kasvoihin ja "kaikkea sellaista".

– Tietenkin tämä on näyteltyä. Kuka välittää?

Mayweather tienasi ottelusta raportoidusti noin 13 miljoonaa dollaria eli reilut 11 miljoona euroa. Hän kertoi olevansa eläkkeellä, eikä ole sanojensa mukaan palaamassa varsinaisesti nyrkkeilyn pariin.

– Tämä oli puhdasta viihdettä, meillä oli hauskaa. He halusivat saada tämän ottelun Japaniin, joten vastasin "miksei", Mayweather sanoi BBC:n mukaan.

8:40
Videolla nyrkkeilyn MM-ottelun hävinneen Eva Wahlströmin ajatuksia.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.