Nuorukainen putosi sillalta ruuhkaiselle moottoritielle Loviisassa – "Pidämme sitä pienenä ihmeenä, ettei auto ajanut hänen ylitseen"

Nuori mies putosi sillalta moottoritielle valtatie 7:llä Loviisan Vanhankylän kohdalla kello 15.00 aikaan tänään iltapäivällä.

Palomestari Jouni Virta Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo, että ruuhkaiselle moottoritielle pudonnut henkilö loukkaantui tilanteessa vakavasti, mutta suuremmalta onnettomuudelta säästyttiin.

– Kun on ollut juhannuksen menoliikenne ja moottoritien kaksi kaistaa täynnä, pidämme sitä pienenä ihmeenä, ettei auto ajanut hänen ylitseen, eikä sattunut ketjukolaria, Virta sanoo.

Virran mukaan paikalle sattuneet autoilijat ilmoittivat tapahtuneesta hätäkeskukseen ja ryhtyivät ohjaamaan liikennettä omatoimisesti.

– Sitä kautta homma toimi aika hyvin, eikä tullut lisävahinkoja. Seiskatie oli jonkun aikaa suljettuna, että loukkaantunut poika saatiin ambulanssiin, jolla hänet siirrettiin läheisen ABC-huoltoaseman parkkipaikalle. Sieltä hänet toimitettiin helikopterilla jatkohoitoon Helsinkiin.

– Liikennehaitta kesti vain noin 20 minuuttia.

Lue myös:

    Uusimmat