Nuorten Leijonien päävalmentajapäätös julki

Mitä ihmettä tapahtui Nuorille Leijonille pronssiottelun loppuhetkillä, päävalmentaja Lauri Mikkola? 4:03
Mitä oikein tapahtui Nuorten Leijonien häviämän MM-pronssiottelun loppuhetkillä, päävalmentaja Lauri Mikkola?

Jääkiekkoliitto vahvisti torstaina, että Lauri Mikkola jatkaa Suomen miesten alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana. Jääkiekkoliiton hallitus hyväksyi tällä viikolla Mikkolan sopimukseen kirjatun option yksimielisellä päätöksellä.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen kertoi Ilta-Sanomille, että kyseessä on yhden vuoden jatkosopimus.

Mikkola, 42, nimettiin alle 20-vuotiaiden päävalmentajaksi viime kesänä. Nuoret Leijonat voitti vuodenvaihteessa Göteborgissa pelatussa MM-turnauksessa kolme ottelua seitsemästä ja sijoittui lopulta neljänneksi.

Kaudella 2022–2023 Mikkola toimi alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentajana. Kotikaupungissaan Oulussa valmennusoppinsa saanut Mikkola nousi kaudeksi 2021–2022 Kärppien liigajoukkueen päävalmentajaksi, mutta pesti päättyi kesken kauden.

Lue myös:

    Uusimmat