Nuorten kisoista kieltäytynyt Kristian Vesalainen ei kadu päätöstään – "Hyvä, että saivat sen ilman minuakin"

Jokereiden Kristian Vesalainen päätti jättää alle 20-vuotiaiden MM-kisat väliin, sillä hän halusi keskittyä täysillä otteisiinsa uudessa seurassaan.

Pohjois-Amerikasta kesken syyskauden Jokereiden riveihin siirtynyt Vesalainen teki kovan ja yllättävän ratkaisun, kun hän päätti jättää nuorten MM-kisat väliin keskittyäkseen seurajoukkueeseensa. Nuoret Leijonat eteni lopulta Kanadassa MM-kultaan asti, mutta Vesalainen on siitä huolimatta tyytyväinen päätökseensä, vaikka onkin viihtynyt nuorten kisoissa mainiosti.

– Totta kai siellä on aina mukava olla. Piti tehdä tämä ratkaisu ja näin tapahtui. Mietin silloin, että heillä on sellainen joukkue, että voivat sen kullan ottaa. Hyvä, että he saivat sen ilman minuakin. Ei se haittaa, Vesalainen kommentoi MTV Urheilulle.

Nuoret Leijonat kukisti USA:n MM-finaalissa komeasti 3-2 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaan. Sunnuntaiseen huippuotteluun SKA:ta vastaan valmistautunut Vesalainen ei ehtinyt seuraamaan pelikaveriensa otteita, mutta oli yhteydessä mestareihin viestitse.

– En katsonut matsia, mutta katsoin huippuhetkistä, kun he nostivat kannua. Hieno homma heille.

– Olen muutamalle jätkälle laittanut onnittelut. Olen ylpeä heidän puolestaan, että saivat sen hoidettua, Vesalainen toteaa hymyillen.

Lue myös:

    Uusimmat