Nuoret kuskit törttöilevät liikenteessä eniten kesälauantaisin

Nuorten liikenneonnettomuudet lisääntyvät merkittävästi kesäkuukausina, varoittelee poliisi.

Liikkuvan poliisin mukaan viime vuoden kesä-elokuussa liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneista noin 40 prosenttia oli 15-24 -vuotiaita.

Viime heinäkuussa liikenneonnettomuuksissa loukkaantui kaikkiaan 318 nuorta eli keskimäärin kymmenen henkilöä päivässä.

Nuorten onnettomuuksia tapahtuu kesäkaudella eniten lauantaisin. Sen jälkeen onnettomuusherkimmät päivät ovat torstai ja perjantai.

Liikkuvan poliisin tilastojen mukaan yleisin onnettomuuden tapahtuma-aika on kello 16 ja 18 välillä. Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa korostuvat viikonloput ja yöaika.

Myös kiinnijääneissä rattijuopoissa nuorten osuus korostuu. Lähes joka kolmas kesä-, heinä ja elokuussa vuonna 2012 kiinnijäänyt rattijuoppo oli iältään 15–24 -vuotias.

Poliisin teemavalvonnan kohteena ensi viikolla ovatkin rattijuopumukset. Euroopan liikennepoliisiverkoston TISPOLin päihdevalvontaviikko järjestetään 3.-9. kesäkuuta samaan aikaan järjestön kaikissa 29 jäsenmaassa.

Suomessa valvontaan osallistuvat Liikkuva poliisi ja Helsingin poliisilaitos.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat