Nuorena isäksi tulleilla kohonnut riski kuolla keski-iässä

Nuorena isäksi tulleilla miehillä on muita korkeampi riski kuolla keski-iässä, käy ilmi Helsingin yliopiston tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan alle 25-vuotiaina isäksi tulleilla miehillä oli suurempi todennäköisyys kuolla 45–54-vuotiaina kuin myöhemmin ensimmäisen lapsensa hankkineilla.

30–44-vuotiaina isäksi tulleiden todennäköisyys kuolla keski-iässä oli kaikkein matalin.  

Tutkijoiden mukaan tuloksia ei selitä isien koulutustaso, asuinalue, siviilisääty tai kokonaislapsiluku, jotka usein ovat yhteydessä ensimmäisen lapsen hankintaikään ja vanhempien myöhempään terveyteen.  

Tutkimuksen yhteydessä tehdyssä sisarusvertailussa alle 22-vuotiaina ensimmäisen lapsensa hankkineilla miehillä oli 73 prosenttia korkeampi todennäköisyys kuolla keski-iässä kuin veljillään, jotka saivat ensimmäisen lapsensa 25–26-vuotiaina.  

Tutkijat arvioivat, että isäksi, puolisoksi ja perheen elättäjäksi ryhtyminen saattaa aiheuttaa nuorille miehille psykologista ja taloudellista stressiä ja haitata heidän mahdollisuuksiaan panostaa omaan hyvinvointiinsa.  

Tutkimukseen osallistui yli 30 000 suomalaismiestä, joita seurattiin kymmenen vuoden ajan.

Tutkimus on julkaistu Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Lue myös:

    Uusimmat