Nuoren espoolaisäidin ihailtava tempaus: Tarjoaa joulun yksinäiselle

Suomalaisnainen tarjoaa joulun yksinäiselle.

Satu Salmelalla, 23, on ihailtava pyrkimys jouluksi. Nuori äiti haluaa tarjota joulun sellaiselle, joka sen muutoin joutuisi viettämään yksin.

– Homma sai alkunsa Facebookin Äitylit-ryhmästä, jossa yksi äideistä kirjoitti joutuvansa viettämään joulun yksin, sillä sukulaiset ovat kaukana ja lapset menevät isälleen, Salmela kertoo.

Kyseistä äitiä Salmela ei voinut auttaa välimatkan vuoksi, mutta siitä se idea sitten lähti.

– Tuumailin, ettei hän varmasti ole ainoa laatuaan ja yksinäisiä joulun viettäjiä löytyy pääkaupunkiseudultakin.

Salmelan ajatuksena on tarjota jollekin niin lahjoja kuin allergioiden ja mieltymysten mukaan valmistettuja jouluruokiakin.

– Ja ihan vaan rauhallista yhdessäoloa, pakettien availua, ylensyöntiä ja varmaankin lasten katsomaa Kunnaksen Joulupukkia ja noitarumpua. Toki myös kuusen koristelu kuuluu aattomme yhteiseen tekemiseen.

"Treffejä en etsi"

Suurempia kriteerejä Salmelan ja tämän 1- ja 3-vuotiaiden poikien jouluvieraalle ei ole.

– Sairaudet tai liikuntarajoitteet eivät ole ongelma. Asunnossamme pääsee hyvin liikkumaan pyörätuolilla.

Pyyntöjä onkin tullut jo jonkin verran.

– Olen vastaillut parhaimpani mukaan kaikille. Jotkut ovat kyselleet minulta rahallista apua, jota en valitettavasti voi millään kaikille jakaa. Olen heitä ohjannut ilmoittamaan lapset vaikka Joulupuu-keräykseen.

Itse hoitajana työskentelevä Salmela kertoo, että suurin osa yhteydenotoista on ollut asiallisia, mutta kaikenlaisia viestejä on joukkoon mahtunut.

– Treffejä en valitettavasti etsi, en tiedä, miksi Sipilä ei kutsu kotiinsa, enkä etsi lapsilleni lahjoja tätä kautta, Salmela kertaa.

Inspiroinut muitakin

Vaikka pyyntöjä on tullut, etsii Salmela edelleen yksinäistä joulunviettäjää.

– Yritän mahduttaa useammankin. Jos ei muuten, niin välipäivinä piparille ja glögille, hyväsydäminen nainen lupailee.

Salmelan tempaus on innostanut myös muita ihmisiä auttamaan.

– Paljon on tullut viestejä ihmisiltä siitä, kuinka he haluavat tehdä samaa ja osan yksinäisistä ja joulun tarjoajista olen saattanut yhteen sähköpostitse.  Samoin olen ohjannut heitä olemaan yhteydessä vaikka diakonissaan, lähettämään veteraaneille joulukortteja tai vierailemaan kehitysvammaisten, vanhusten tai kuntoutujien asumisyksiköissä – jos siis halua on ollut auttaa, mutta ei juuri tällä kyseisellä tavalla. 

Yksinäiset joulunviettäjät voivat ottaa Satuun yhteyttä sähköpostitse: satueas@gmail.com.

Tempauksesta kirjoitti ensimmäisenä Länsiväylä.

***

Lue myös:

    Uusimmat