Norjassa on liikkeellä koiria tappava epidemia, joka on sairastuttanut kymmeniä koiria.
Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoo, että maan elintarvikeviranomaisen mukaan maassa on todettu 5–6 koiran sairastuneen tuntemattomaan tautiin viime yönä ja niistä kaksi on jo kuollut.
Elintarvikeviranomainen sanoo oireiden olevan samanlaisia kuin aiemmissa tapauksissa eli oksentelua ja veristä ripulia. Viranomaisen mukaan vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.
Lue myös: Norjassa liikkeellä koiria tappava epidemia – Ruokavirasto neuvoo välttämään koirien tuontia Suomeen
Perjantaina tiedossa oli 30–40 sairastunutta koiraa, ja kuolleita on yli 20. Suurin osa tapauksista on tullut esille Oslon alueella, mutta sairastuneita on ympäri maata.
Sairastumisten syitä on selvitetty esimerkiksi tautiin kuolleiden koirien ruumiinavauksilla. Niissä koirista on löydetty kahta eri bakteeria, joiden mahdollinen yhteys kuolemiin ei kuitenkaan ole varmaa. NRK:n haastattelema elintarvikeviranomainen uskoo, että vastauksia kysymyksiin voidaan saada noin viikon kuluessa.
