Norjan poliisi saanut useita mielenkiintoisia vihjeitä kylpyhuoneesta siepatun miljardöörin vaimosta – tämä kaikki tapauksesta tiedetään

Norjan poliisi tiedottaa - Mitä tiedetään miljardöörin vaimon kidnappauksesta? 16:15
Norjan poliisi piti eilen tiedotustilaisuuden liittyen kidnappaukseen.

Norjan poliisi on saanut yli 100 vihjettä julkaistuaan eilen tiedon miljonäärin vaimon epäillystä sieppauksesta.

Poliisin mukaan useat vihjeet vaikuttavat kiinnostavilta.

Poliisi epäilee, että 68-vuotias Anne-Elisabeth Falkevik Hagen siepattiin kotoaan lokakuun lopussa. Hänet kidnapattiin kotonaan kylpyhuoneesta. Asunnosta ei löytynyt jälkiä murrosta. Myöskään valvontakameroissa ei näkynyt mitään epäilyttävää.

Poliisi vahvistaa saaneensa tiedon katoamisesta heti samana päivänä. Poliisi piti kuitenkin tiedon salassa, koska ei kertomansa mukaan halunnut saattaa Falkevik Hagenia vaaraan. Tekijät kielsivät perhettä ottamasta yhteyttä poliisiin, tai nainen kuolee.

Poliisilla ei ketään epäiltyjä

Poliisi kertoi eilen, että vaimosta on vaadittu kryptovaluuttana lunnaita. Norjalaismedian mukaan summa olisi 86 miljoonaa kruunua eli noin yhdeksän miljoonaa euroa.

Poliisi vahvisti tänään, että pariskunnan asunnosta löytyi kirjallinen dokumentti, johon on kirjattu vaatimuksia ja uhkauksia. Poliisi ei kuitenkaan kerro tarkemmin sisällöstä.

Poliisi on ollut yhteydessä mahdolliseen sieppaajaan, mutta viranomaisilla ei ole mitään tietoa siitä, kuka tämä on.

–  Meillä ei edelleenkään ole ketään epäiltyä, Bröske sanoi tiedotustilaisuudessa.

Poliisi etsii todistajia

Falkevik Hagenin aviomies Tom Hagen oli viime vuonna Norjan rikkaimpien ihmisten listauksessa sijalla 172. Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan hänen omaisuuteensa arvioidaan noin 1,7 miljardin Norjan kruunun eli noin 174 miljoonan euron arvoiseksi.

Poliisi pyysi tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että katoamisaamuna naisen aviomiehen työpaikan luona kuvatut kolme ihmistä ilmoittautuisivat. Poliisi sanoo haluavansa kuulla heitä todistajina.

Pyyntö liittyy teoriaan, jonka mukaan aviomiestä seurattiin ennen vaimon katoamista.

–  Arviomme mukaan taustalla on liiketoimintaa ja varakkaita ihmisiä, joten emme voi sulkea pois sitä, että heitä on seurattu joko asunnolla tai työpaikalla, kommentoi Tommy Bröske Norjan poliisista.

Juttua päivitetty 10.1.2019 klo 14:55 osioilla "Poliisilla ei ketään epäiltyjä" ja "Poliisi etsii todistajia".

Lue myös:

    Uusimmat