Norjan kuningatar Sonja avautuu keskenmenostaan: Olin kertakaikkisen yksin

Kuningatar Sonja muistelee kauhunhetkiä tv-dokumentissa.

Norjan kuningatar Sonja kohtasi 46 vuotta sitten suuren surun, kun hän sai keskenmenon esikoista odottaessaan vuonna 1970.

Sonja oli tuolloin 32-vuotias.

– Muistan outojen naamojen kumartuneen ylleni matkalla sairaalaan. Se oli kammottavaa.

Keskenmenon aikaan Sonja ja kuningas Harald olivat olleet naimisissa kaksi vuotta ja julkistaneet juuri suuren ilouutisen lapsesta innostuneille norjalaisille.

Raskaus oli edennyt jo yli puolen välin, kun Sonja heräsi kramppeihin ja verenvuotoon. Hänet kiidätettiin sairaalaan, mutta protokollan vuoksi hänen miehensä, silloin prinssi, ei saanut tulla tapaamaan häntä äitiysosastolle .

– Tilanne oli täysin epätoivoinen, aivan kamala. Olin niin kertakaikkisen yksin, hän muistelee. 

Trauman lisäksi Sonja joutui kohtaamaan koko kansakunnan spekuloinnin siitä, pystyykö hän saamaan lapsia, ja samalla perijää, laisinkaan.

– Onneksi olin lopulta kykenevä saamaan terveitä lapsia, hän kiittelee.

Prinsessa Martha Louise syntyi syyskuussa 1971, vain vuosi keskenmenon jälkeen. Kruununprinssi Haakon syntyi vuonna 1973. 

Lue myös:

    Uusimmat