Norjalainen Joakim Aune pestattiin ennen Pekingin olympialaisia kolmeksi kuukaudeksi Kiinaan valmentamaan maan mäkihyppääjiä. Kokemus oli ikimuistoinen – jossain määrin myös hyvässä mutta ennen kaikkea pahassa.
Aune suostui hänelle tehtyyn tarjoukseen siitäkin huolimatta, että säikähti jo siinä vaiheessa, kun kiinalaiset lähestyivät häntä. Yhteyttä ottaneet henkilöt muun muassa tiesivät hänen arvosanansa teknis-luonnontieteellisestä yliopistosta.
– Vain minun ja yliopiston pitäisi tietää ne, Aune sanoo Norjan TV2:n pitkässä haastattelussa.
Aune kertoo saaneensa komennukseensa liittyen useita haastattelupyyntöjä ympäri Eurooppaa. Hän suostui vain muutaman norjalaismedian pyyntöön. Valmennuspesti Pekingissä päättyi 28. helmikuuta, mutta Aunen piti prosessoida kolmen kuukauden mittaista valmennusjaksoa ensin yksinään ennen kuin suostui haastatteluihin.
– Tavallaan on paljon, mistä puhua, mutta tavallaan en haluaisi puhua siitä. On asioita, jotka ovat ihan eri tavalla kuin mihin Norjassa on totuttu. Minulla on tarinoita, joita en tule koskaan kertomaan, ne pysyvät Pekingissä.
Kuten edeltä voi ymmärtää, Aunen lausuntoja ohjaa osittain pelko.
– Saan sanoa, mitä haluan, mutta olemme myös kuulleet, mitä ihmisille on tapahtunut. En ole oikeastaan kovin huolissani, mutta epävarmuus siitä, mitä voi tapahtua, on vähän pelottavaa.
– Siihen on syynsä, miksi ihmiset eivät halua antaa haastatteluita. Voi tapahtua asioita, joista ei tiedä mitään. On vähän pelottavaa kertoa, minkälainen sikäläinen kulttuuri esimerkiksi on, koska en tunne sitä täysin. Tiedän vain, että se on hyvin erilainen. Kiinassa johtajia kunnioitetaan niin suuresti, että jos joku puhuu heitä vastaan... En tiedä, mitä sellaisille ihmisille tapahtuu. Kiinalaiset pystyvät kontrolloimaan ihmistä ihan eri tavalla kuin muualla on totuttu.
12–15 tunnin päiviä
Aune kertoo kokemuksensa olleen raskas jo pelkästään siksi, että töitä riitti kellon ympäri, päivästä toiseen. Työpäivät venyivät 12–15 tunnin mittaisiksi, eivätkä viikonloput suinkaan olleet vapaita.
– Olin siellä noin kolme kuukautta, mutta se tuntui 3–5 vuodelta, koska teimme niin kovasti ja pitkästi töitä. Ensin seisoin mäellä 25 asteen pakkasessa flunssassa, sitten palasin hotellille, jossa minun piti ommella pukuja läpi yön.
– Se oli rankkaa, mutta olin hyväksynyt sen, kun allekirjoitin sopimuksen.
Henkisesti vaativinta Aunelle oli se, miten häntäkin kontrolloitiin ja valvottiin jatkuvasti. Hätkähdyttävin hetki oli, kun hänelle toimitettiin hotellin valvontakameran video, josta näkyi, miten hän oli astellut hotellin vastaanottoon.
– Se ei ollut sallittua. Silloin minua alkoi ahdistaa.
– En tiedä, valvoivatko he huoneeni puhelinta vai mitä. Otin sen irti seinästä. Hotellissa oli joka puolella kameroita, mutta huoneestani en löytänyt mitään. Tiedän, että ihmiset seurasivat minua jatkuvasti, mutta en osaa täsmällisesti kuvata sen mittakaavaa.
– He osaavat tehdä sen kaiken piilossa, tavalla, jota ei ole niin helppo huomata. Muut ulkomailta tulleet valmentajat kertoivat, että on syytä olettaa, että puhelinta valvotaan ja minua seurataan jatkuvasti.
Järjestelmän manipulointia
Jos pitkät työpäivät olivat rajuja Aunelle, sitä ne olivat myös urheilijoille. Aune sanoo, ettei olisi voinut itse mäkihyppääjänä kukoistaa kiinalaisessa harjoituskulttuurissa.
– Urheilijoihin kohdistuva paine oli valtava, ja he myös tunsivat sen. Mutta ei ollut ketään muuta, joka voisi menestyä olympialaisissa.
Aunen valmennuksessa oli kuusi 19–22-vuotiasta urheilijaa, jotka olivat olleet kahden vuoden ajan käytännössä täysin eristäytyneinä perheistään ja harjoitelleet tuleviin kotikisoihin. Harjoituksia oli aamusta iltaan.
– Sen on täytynyt olla rankkaa. Minulle jo muutama kuukausi tuotti vaikeuksia.
Vaikka Aune oli valmentaja, hänellä ei kuitenkaan ollut mitään päätösvaltaa harjoitusmääriin. Hänen esimiehensä eivät pitäneet siitä, että heidän näkemyksiään haastettiin.
– Jos heitä vastusteli liikaa, saattoi saada potkut. Minä olisin voinut saada potkut kahden päivän jälkeen, koska ajattelin, että asiat pitäisi tehdä eri tavalla.
– Loppujen lopuksi he kuitenkin ymmärsivät, että tunnen lajin, eikä asiaa viety eteenpäin. He sanoivat, ettei järjstelmää vastaan kannata lähteä taistelemaan. Johtajia vastaan asettuminen on pelottavaa, koska heitä kunnioitetaan niin suuresti.
Aune muun muassa pakotettiin sakottamaan urheilijoita huonosti sujuneiden harjoitusviikkojen jälkeen.
– Urheilijoille maksettiin tietty määrä kuukaudessa, ja meidät valmentajat valtuutettiin tekemään vähennyksiä, jos joku oli ollut huono harjoituksissa. Sitten meidän täytyi päättää, kuka oli ollut huonoin.
– Päädyimme siihen, että teimme ensin vähennyksen yhdelle urheilijalle, seuraavalla viikolla toiselle. Sitten annoimme heille myöhemmin lisiä. Manipuloimme tällä tavalla järjestelmää, jossa urheilijoita rangaistiin huonosta viikosta. Oli minun vastuullani, että kaikki saivat lopulta saman summan.
Inhimillinen hinta?
Aune ei löydä vastausta TV2:n kysymykseen siitä, mikä Pekingin olympialaisten inhimillinen hinta urheilijoille oli.
– Liityin mukaan vasta projektin loppuvaiheessa, joten en tiedä paljoakaan.
– Minulle tärkeää oli, että heistä tuntuisi edes joskus hyvältä, ja yritin vaikuttaa heihin positiivisesti niin paljon kuin mahdollista. Ihmisoikeuksiin ja ihmisten arvostamiseen Kiinassa en voi vaikuttaa, ne ovat niin suuria asioita.
Paras kiinalainen olympialaisten mäkikisoissa oli naisten normaalimäessä sijalle 31. hypännyt Dong Bing. Sekajoukkuemäessä Kiina oli viimeinen (10:s), samoin miesten joukkuemäessä (11:s).
– On vaikea sanoa, oliko tämä kaikki tehdyn työn arvoista, mutta se on selvää, että urheilu on Kiinalle tärkeää. Se tuo ylpeyttä ja kansallistunnetta.
– Jos he jatkavat mäkihyppyä, työ saattoi olla sen arvoista, mutta jos tämä kaikki päättyy tähän, hinta oli kova.
Aunelle on jo tarjottu mahdollisuus jatkaa työtä Kiinassa, mutta:
– Se ei tule tapahtumaan.