Norjalaislehti tapasi Nykäsen Kanarialla – Matilta särmä sutkautus

Kutsun presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle saanut ex-mäkikotka Matti Nykänen herättää edelleen mielenkiintoa myös maailmalla. 

Matti Nykänen on viihtynyt viime vuodet  laulajan ammatissa, mutta huikea urheilu-ura ei himmene yleisön silmissä. Nykänen on yksi kautta aikain menestyneimpiä mäkihyppääjiä.

Norjalaislehti Aftenposten matkusti Nykäsen keikkapaikalle Gran Canarian saarelle asti haastatellakseen ex-mäkikotkaa uusimpaan numeroonsa. 

Gran Canarian saarella Puerto Ricossa lehti seurasi Nykäsen keikkaa suomalaisten suosimassa ravintola Ulvovassa Myllärissä. Lehden jutussa selviää, että Nykäsellä on vankka fanikunta Kanariansaarilla asti. 

Eniten lehteä näytti kuitenkin kiinnostavan se, aikooko Nykänen vielä palata mäkihyppääjän saappaisiin. 

– Ei tänään. Ehkä huomenna, varsin ytimekkäistä vastauksista tunnettu Nykänen kuvaili englanniksi lehdelle keikkansa lomassa.

Aftenposten kertoo nelinkertaisen olympiamitalistin uran lisäksi miehen nykypuuhista laveasti. Lehti esimerkiksi hämmästelee, että laulajana työskentelevä Nykänen tienasi viime vuonna peräti 191 000 euroa, joka on peräti 1,7 miljoonaa Norjan kruunua.

Aftenposten tietää myös kertoa, että Nykänen on edelleen huipputunnettu Suomessa – hyvässä ja pahassa.

Lehti käy läpi Nykäsen alkoholiongelmat sekä suhdekiemurat, jotka näyttävät nyt olevan taaksejäänyttä elämää.

Nykänen on jo viidettä kertaa naimisissa. Nykänen ja Piia-vaimo vihittiin heinäkuussa. 

Lähde: Aftenposten





Lue myös:

    Uusimmat