Nordea valtaa alaa asuntolainoissa

Nordea jatkaa markkinaosuutensa kasvattamista asuntolainoituksessa, pankki kertoi keskiviikkona julkaisemassaan tiedotteessa.

Nordean vauhti on alkuvuonna pysynyt hyvänä. Pankki on kasvattanut markkinaosuuttaan asuntolainoissa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Nordean asuntolainan hinta eli marginaali on jatkanut laskuaan Suomessa vuoden 2010 alussa. Samalla Nordean henkilöasiakkailtaan Suomessa saama korkomarginaali on pysynyt negatiivisena kohta vuoden.

Aamulla julkaistun Nordean tulostiedotteen mukaan asuntoluottojen keskimarginaali Suomessa oli 0,82 prosenttiyksikköä, kun viime vuoden lopulla se oli 0,83 prosenttiyksikköä.

Viime vuoden puolivälistä lähtien Nordean asuntolainojen hinta on alentunut vielä selvemmin eli noin 0,9 prosenttiyksikön tasolta nykyiseen noin 0,8 prosenttiyksikköön.

Korkomarginaalin laskulla Nordea sai lisää markkinaosuutta ja henkilöasiakkaille annettujen luottojen määrät kasvoivat edelleen.

Lue myös:

    Uusimmat