Nord Stream: Viron päätös ei viivytä putkihanketta

Jatkossa reittiä suunnitellaan kulkevaksi Suomen talousvesillä. Pääministeri Vanhasen mielestä kaasuputken vetäminen Suomen vesille on puhtaasti ympäristökysymys.

Nord Stream -yhtiön mukaan Viron kielteinen päätös ei viivytä putkihankkeen aikataulua. Valmistelua jatketaan nyt aiemman, Suomen talousvesillä kulkevan reitin pohjalta.

- Jos emme voi tehdä tutkimuksia (Viron vesillä), meidän täytyy varmasti palata alkuperäiseen projektiin, yhtiön tiedottaja Jens Müller sanoi.

Müllerin mukaan Viron puolella tehdyt tutkimukset eivät välttämättä muutenkaan olisi johtaneet siihen, että putki olisi siirretty kulkemaan Viron kautta.

Nord Streamin 1200 kilometrin mittaisen kaasuputken on tarkoitus kulkea myös Ruotsin, Tanskan ja Saksan vesialueilla. Yhtiön tavoitteena on, että putki olisi käytössä vuonna 2010.

Vanhanen: Kaasuputki Suomelle puhtaasti ympäristökysymys

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan venäläis-saksalaisen kaasuputken mahdollinen vetäminen Suomen vesille on Suomelle puhtaasti ympäristökysymys.

Vanhasen mukaan valtioneuvosto ratkaisee lupa-asian aikanaan ympäristöselvitysten pohjalta. Pääministerin mukaan on selvää, että Venäjän ja Keski-Euroopan välillä tarvitaan lisää siirtokapasiteettia. Itämeren tilasta on kuitenkin huolehdittava.

- Meitä kiinnostaa vain tämä ympäristövaikutus tässä ja palataan sitten siihen lupakysymykseen, kun sen aika tulee käsiteltäväksi, Vanhanen sanoi toimittajille eduskunnassa torstaina.

Suomi oli putken eteläisemmän linjauksen kannalla. Pääministeri piti olisi toivottavana, että kansainvälisessä hankkeessa haettaisiin ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Jokainen maa päättää asiat omalta kohdaltaan kuitenkin itse.

-Meidän intressissä on, että se että kaasuyhteys rakennetaan. Keski-Eurooppa tarvitsee yhteyttä, se parantaa Euroopan energiaturvallisuutta ja se pitää toteuttaa ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Ja sen takia tämä vaikutusarvio on tärkeä, siinä määräytyy ne ehdot ja mahdollisuudet, onko se mahdollista toteuttaa.

Vanhanen korosti, ettei Itämerta haluta millään hankkeella pilata, ja vesirakentamisessakin pitää olla ehdot. Hän muistutti kuitenkin, että ympäri maailmaa on putkia veden alle tehty, ja osaamista löytyy.

- Nyt pitää yrittää välttää se, ettei aiheudu ympäristövahinkoa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat