Nokian Renkaat rakentaa testikeskuksen 16 miljoonalla – Espanjaan

"Maailman pohjoisimman rengasvalmistaja", kuten Nokian Renkaat itseään tiedotteessa kutsuu, avaa uuden monipuolisen kesä- ja talvirenkaiden testikeskuksen Espanjan Santa Cruz de la Zarzaan vuoden 2017 aikana.

Madridin eteläpuolelle sijoittuvassa noin 300 hehtaarin kokoisessa teknologiakeskuksessa testataan tulevaisuudessa erityisesti korkean nopeusluokan kesärenkaita, mutta myös talvirenkaiden ominaisuuksia.

Lopullisessa muodossaan uusi testikeskus on valmis vuoden 2019 lopussa, mutta ensimmäinen vaihe valmistuu jo vuonna 2017. Uusi testikeskus mahdollistaa ympärivuotisen tuotekehitystyön vaativilla ja vaihtelevilla radoilla.

Talvirengasteknologian edelläkävijänä tunnetun yhtiön uusi testikeskus vahvistaa entisestään myös yhtiön kesärengasosaamista. Investoinnin arvo on noin 16 miljoonaa euroa. Rakentamistyöt alkavat vuoden 2017 alussa.

Ovaaliradalla hurjia vauhteja

Huipputeknologiaa hyödyntävään testikeskukseen tulee muun muassa ovaalinmuotoinen, noin viiden kilometrin pituinen rata, joka kiertää koko aluetta.

- Mutkistaan kallistuvalla ovaaliradalla voidaan testata korkean nopeusluokan kesä- ja talvirenkaitamme, joilla ajetaan jopa 300 kilometrin tuntinopeutta. Näillä korkean nopeusluokan renkailla on kysyntää etenkin Keski-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa eli alueilla, joilta haemme tällä hetkellä voimakasta kasvua, Nokian Renkaiden markkinointi- ja viestintäjohtaja Antti-Jussi Tähtinen kertoo.

Ovaaliradan keskelle rakennetaan myös muita testiratoja, joilla voidaan tutkia ja koetella renkaiden käyttäytymistä esimerkiksi vesiliirron, märkäjarrutuksen ja käsittelytuntuman suhteen. Testiradalla voidaan toteuttaa myös useimmat renkaiden hyväksyntätestaukset esimerkiksi melun osalta.

- Tavoitteenamme oli löytää paikka Etelä-Euroopan maasta, jossa paistaa aurinko, on lämmintä ja kuumaa. Luonnollisesti myös hyvät liikenneyhteydet niin lento- kuin maateitse olivat tärkeitä, jotta renkaat, autot, testaajat ja asiakkaat saadaan helposti kuljetettua kohteeseen. Testikeskuksessamme on tarkoitus järjestää myös uusien renkaidemme lanseeraustilaisuuksia, Tähtinen sanoo.

”White Hell”–testikeskus Ivalossa

Nokian Renkaiden tuotekehityskustannuksista yli puolet käytetään tuotteiden testaamiseen. Riittäviä testituloksia ei saavuteta pelkästään laboratorio-olosuhteissa. Nokian Renkaat testaakin tuotteensa aidossa ympäristössä, jotta ne toimisivat moitteettomasti vaikeissa, vaativissa ja vaihtelevissa oloissa.

Nokian renkaat kehitti ja valmisti ensimmäiset talvirenkaansa jo 80 vuotta sitten, ensimmäisenä maailmassa. Yhtiö pyhittää puolet vuodesta totiselle talvirengastestaukselle.

Napapiirin pohjoispuolella sijaitsee valtava, yli 700 hehtaarin Ivalon testikeskus, tai tuttavallisemmin White Hell. Suomen Lapin äärimmäisissä oloissa talvirenkaista otetaan mittaa vuorokauden ympäri, yli kahdellakymmenellä testiradalla. Vuonna 1986 perustetussa testikeskuksessa vertaillaan renkaiden ajokäytöstä lumella ja jäällä sekä kiihdytys- ja jarrutusominaisuuksia.

Yhtiön syntysijoilla Suomessa Nokialla sijaitsee pääkonttorin ja Nokian-tehtaan lisäksi myös Nokian-testirata. Edistyksellinen sadetusjärjestelmä mahdollistaa märkätestauksen aurinkoisinakin päivinä. Jatkuvasti kehittyvässä testikeskuksessa hyödynnetään tehokkaasti mm. suurnopeuskuvaustekniikkaa ja sohjoliirtotestausta.

Lähde: Nokian Renkaat

Pallomainen rengas kuskittomiin autoihin 3:12

Lue myös:

    Uusimmat