Nokia vähentää 170 työpaikkaa Suomessa

Nokian viime kuussa aloittamat yt-neuvottelut ovat päättyneet, ja yhtiö ilmoittaa vähentävänsä noin 170 työpaikkaa. Alkuperäinen arvio oli, että vähennystarve olisi enintään noin 200.

Neuvottelut koskivat pääosaa Nokian verkkoliiketoimintaryhmistä ja tukitoiminnoista. Ne kohdistuivat yhtiön kaikkiin toimipaikkoihin Suomessa, Oulun tehdasta lukuun ottamatta.

Yhtiön mukaan noin kolme neljännestä vähennyksistä kohdistuu Espooseen ja loput jakautuvat lähes tasan Ouluun ja Tampereelle. Vähennykset pyritään toteuttamaan vuoden loppuun mennessä.

Nokian uudet yt-neuvottelut olivat osa yhtiön sopeuttamista Alcatel-Lucent-kaupan jälkeen. Irtisanotuille tarjotaan mahdollisuutta osallistua Bridge-tukiohjelmaan, jolla autetaan työpaikkansa menettäviä työllistymään uudelleen, joko Nokian sisällä tai yhtiön ulkopuolella.

Vähennysten jälkeen Nokiaan jää Suomessa vajaat 6000 työntekijää.

Yt-neuvottelujen suurkäyttäjä

Insinööriliitto arvosteli Nokian toimintatapaa ja katsoi, että yhtiön toimintakulttuuri on muuttunut jatkuvasti kovemmaksi. Nokiasta on tullut suomalaisen insinööriosaamisen kerskakuluttaja, paheksui liiton puheenjohtaja Samu Salo.

Yhtiön nousu perustui yritykselle edulliseen insinööriosaamiseen, jonka saatavuudesta huolehti suomalainen yhteiskunta, Salo muistutti.

– Lain mukaan yhtiön tulisi harkita henkilöstön uudelleensijoittamista vaihtoehtona irtisanomisille. Pitää kysyä, onko Nokiassa riittävän kattava ja järjestelmällinen henkilöstön koulutusohjelma ottaen huomioon teknologiayrityksen kokoluokan ja henkilöstön vaihtuvuuden, Salo sanoi.  

Lue myös:

    Uusimmat