Nokia julkisti tuloksensa – esittää osinkoa

Nokia julkisti tänään vuoden 2014 koko tuloksensa, sekä viimeisen vuosineljänneksen tuloksensa. 

Nokian tulos ennen veroja painui 237 miljoonaa euroa tappiolle. Toissa vuonna tulos ennen veroja oli 243 miljoonaa euroa voitollinen. Nokian koko vuoden 2014 liikevaihto oli 12,7 miljardia euroa, täten liikevaihto pysyi samana kuin vuonna 2013.

Luvut eivät sisällä viime keväänä Microsoftille myytyä matkapuhelinyksikköä. 

Nokian liiketulos koheni loppuvuonna. Loka-joulukuun raportoitu liikevoitto nousi 454 miljoonaan euroon, kun se toissa vuonna oli 274 miljoonaa euroa. Nokian koko viime vuoden raportoitu liikevoitto sen sijaan pieneni 170 miljoonaan euroon, kun toissa vuonna vastaava luku oli 518 miljoonaa euroa. Nokian itsensä oikaisema liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi 14 prosenttia 1,6 miljardiin euroon.

Ero tulee suurimmaksi osaksi, siitä, ettei Nokian oma luku sisällä karttapalveluyksikkö Heren 1,2 miljardin euron alaskirjausta. Alaskirjaus sisältyy kirjanpitolainsäädäntöön perustuvaan viralliseen lukemaan.

Liikevaihto kasvoi

Osakekohtainen ei-IFRS tulos vuodelta 2014 oli 28 senttiä. Vuotta aikaisemmin osakekohtainen tulos oli 20 senttiä. Osakekohtainen tulos kasvoi siis 40 prosenttia.

Viimeisellä vuosineljänneksellä Nokian liikevaihto kasvoi 3,8 miljardiin euroon. Vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä liikevaihto oli 3,5 miljardia.

Here-karttapalvelun liikevaihto kasvoi jopa 15 prosenttia vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä. Liikevaihto kasvoi 292 miljoonaan euroon verrattuna vuoden 2013 viimeiseen neljännekseen, jolloin sen liikevaihto oli 255 miljoonaa euroa. 

Suurimman yksikön Networksin vuosi oli hyvä. Liiketulos kasvoi 188 prosenttia 1,2 miljardiin euroon.

Nokia odottaa tältä vuodelta erityisesti kartta- ja verkkoliiketoimintansa kasvua.

Nokian hallitus esittää, että viime tilikaudelta maksettaisiin 0,14 euroa osinkoa osakkeelta. Lopullisesti osingosta päättää yhtiökokous. Vuodelta 2013 yhtiö maksoi osinkoa 0,11 euroa, minkä lisäksi se maksoi ylimääräistä osinkoa 0,26 euroa osakkeelta

Lue myös:

    Uusimmat