Nokia-dokumentti avaa suomalaista kännykkäfloppia – ex-pomo: "Tärkeintä oli vain optiot, autoedut ja iso palkka"

Nokian noususta ja laskusta elokuva 2:16

Nokian matkapuhelinbisneksen noususta ja laskusta kertova elokuva sai ensinäytöksensä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Elokuvan ohjaaja varoittaa, että valtiovalta toimii nyt samalla tavalla kuin Nokia viime vuosikymmenellä.

Elokuva rakentuu Nokian entisten työntekijöiden – johtajien ja insinöörien – haastatteluista. Nokian alamäen syiksi elokuvassa nousevat väärät rekrytoinnit, ahneus ja työilmapiirin heikentyminen. 

– Mielestäni meille tuli aika paljon sellaisia ihmisiä töihin, jotka eivät olisi koskaan kuuluneet Nokialle. Niille tärkeintä oli vain raha, optiot ja hyvät autoedut sekä iso palkka. Siitä alkoi mielestäni Nokian alamäki, kiteyttää tunnelman yhtiössä pitkään johtotehtävissä työskennellyt Juha Lakkala Nokia Mobile - matkapuhelin tarina -dokumentissa. 

– Jos otetaan ihan tavallinen keskiluokkainen ihminen, joka sattumoisin saa työpaikastaan 1-2 miljoonaa euroa ylimääräistä korvausta sen takia, että hän on sattunut pääsemään sellaiseen työpaikkaan, sellaiseen firmaan, joka on mahdollistanut tämän, niin minä en usko, etteikö tämä vaikuta tämän ihmisen henkiseen tasapainoon, arvioi Annu Palmu, Nokian entinen lakiasiainjohtaja.

"Innovaatiohenki katosi"

Elokuvan ohjaaja Arto Koskinen arvioi, että Nokin alamäkeä selittää se, että 1990-luvun luova innovaatiohenki hiipui 2000-luvun aikana.

– 2000-luvun loppuun mennessä se innovaatiohenki oli kadonnut. On noussut esiin johtamisongelmia. Ja tuijotettiin kvartaaleja ja pyrittiin voittoa maksimoimaan, jolloin se laatu kärsi, Koskinen arvioi. 

Asiakkaana hän näki selviä heikentyneitä muutoksia. 

– Käyttäjän näkökulmasta alkoi tuntua siltä, että se ei ole johdonmukaista. Se on vähän sama juttu, että jos on mieltynyt johonkin automalliin ja siitä tulee uusi malli markkinoille, niin sitä odottaa, että on tapahtunut jotain edistystä. Sitten seuraavaa painosta ei tulekaan – tulee jotain ihan muuta, vertaa Koskinen. 

Microsoft-kauppa vei toivoa

Monet entiset työntekijät kertoivat Koskiselle elokuvanteon aikana, että Microsoft vei toivoa.

– Siinä vaiheessa, kun Microsoft osti Nokian matkapuhelinteollisuuden, niin useimmat tiesivät silloin jo sisäisesti, että tämä ei tule montaa vuotta olemaan, kertoo Koskinen. 

Koskinen huomasi tehdessään elokuvaa, että Suomessa tehdään parhaillaan samanlaisia tehostamisratkaisuja, kuin mitä Nokiassa tehtiin 2000-luvun puolivälissä. 

– Niin kyllä se kysymys on se, että johtaako tämä ihan samanlaiseen lopputulokseen valtakunnan tasolla, Koskinen heittää. 

Mikä tappaa luovuuden?

Ohjaaja toivoo, että elokuva herättää katsojan kysymään sitä, "millaisessa maisemassa innovatiivisuus ja luovuus elävät ja millaiset elementit voivat sen tappaa". 

– Hallitus on leikannut korkeakoulujen rahoitusta, perustutkimusta on vähennetty ja pyritty kohdentamaan tutkimusta esimerkiksi suoraan markkinoihin, näin tehtiin myös Nokialla 2000-luvun puolivälissä. Tehtiin ihan samanlaisia ratkaisuja kuin nyt koko maan tasolla, Koskinen huomauttaa. 

Elokuvan traileri on katsottavissa täältä. Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina -elokuva saa virallisen ensi-iltansa 29. syyskuuta. 

Lue myös:

    Uusimmat