Nina Mikkonen huutokauppaa netissä miehensä studiokalusteet

Mediapersoona Timo T. A Mikkosen tuotantolaitteisto on myynnissä.

Nina Mikkonen kertoo MTV.fi:lle, että päätti laittaa koko laitteiston myyntiin miehensä Timo T. A. Mikkosen sairauden vuoksi.

–Timon sairastumisen myötä elämä on mennyt uusiksi, eikä hänellä ole enää käyttöä näille laitteille. Timo ei enää niitä tarvitse, Nina Mikkonen sanoo.

Mikkonen on pistänyt tavarat myyntiin Huuto.net-verkkohuutokauppaan. Ilmoituksessa on myynnissä on muun muassa jalustoja, valoja, linssejä, äänityslaitteita ja videokameroita. Lähtöhinta kalustolle on yli 1120 euroa.

Mikkonen sanoo, että suurin osa nyt myynnissä olevista laitteista on sitä paitsi jäänyt digitalisoituneen maailman teknologisen kehityksen jalkoihin. 

–Uskon silti, että näille löytyy ostajia. Esimerkiksi alan harrastelijat ja keräilijät saattavat olla näistä kiinnostuneita, Mikkonen miettii.

Mikkonen sanoo, ettei tavaroita voi säilyttää ikuisesti, sillä edessä saattaa siintää muutto pois Myrskylästä. Pariskunta on myynyt 240-neliöistä omakotitaloaan vuodesta 2013 lähtien.

– Jos ja kun joskus muutamme, niin emme suinkaan muuta isompaan asuntoon vaan nimenomaan pienempään. Kaikkia tavaroita ei voi ottaa mukaan, jostain pitää karsia, Mikkonen miettii.

Mikkosten elämä muuttui rajusti, kun Timo T. A. Mikkonen sokeutui ja vammautui vaikeasti neljä vuotta sitten aivoinfarktien jälkeen.

Katso Mikkosen huutokauppailmoitus täältä.

Mikkosen myyntiaikeista kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.


Lue myös:

    Uusimmat