Niko Ranta-ahon uhkailusyyte kaatui käräjillä

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt Niko Ranta-ahon ja kahden muun syytteet oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta. 

Syyttäjä vaati kolmikolle rangaistusta, sillä katsoi näiden uhanneen Katiska-huumeoikeudenkäynnissä Ranta-ahon kanssa syytettynä ollutta miestä.

Syytteen mukaan Ranta-aho välitti oikeudenkäynnin alkuvaiheessa vankeudesta viestin miehelle ja lupasi antaa tälle velkoja anteeksi, jos tämä puhuisi oikeudessa Ranta-ahon kannalta myönteisellä tavalla.

Ranta-aho oli myös luvannut järjestää miehen olot vankilassa niin, että hänestä pidettäisiin huolta.

Ranta-aho myönsi viestien lähettämisen, mutta kiisti kyse olleen uhkauksesta. Puolustus vetosi vahvasti siihen, ettei Ranta-aho ollut esittänyt mitään varsinaista uhkausta, vaan päinvastoin luvannut antaa velkoja anteeksi.

Syyttäjien näkemys oli, että kyse oli taloudellisesta uhkailusta, ja että viestin taustalla oli oletus, että jos mies ei tarttuisi tarjoukseen, velkoja tultaisiin perimään häneltä ja vankilassa häneen suhtauduttaisiin päinvastoin kuin tarjouksessa oli luvattu.

Käräjäoikeus katsoi, että Ranta-ahon lupaukseen velkojen anteeksiantamisesta ei sisältynyt mitään negatiivista, ja että Ranta-ahon lupausta ei voida pitää lain tarkoittamalla tavalla uhkauksena. 

Se, että asianomistaja oli Ranta-aholle velkaa ei yksinomaan käräjäoikeuden mukaan tarkoita, että häntä uhkaisi jokin tai että häntä olisi uhattu.

Käräjäoikeus siis päätyi hylkäämään syytteen.

Ranta-ahon kanssa syytettynä oli hänen aiempi oikeudenkäyntiavustajansa sekä hänen lähisukulaisensa. Syytteen mukaan Ranta-aho välitti viestit Katiska-kanssasyytetylleen näiden kahden henkilön kautta.

Syyte kaatui myös heidän osaltaan.

Lue myös:

    Uusimmat