Niinistöstä poikkeaminen voi olla valtti toisella kierroksella, vinkkaa pitkän linjan politiikan toimittaja
Politiikan toimittajan ja tietokirjailijan Unto Hämäläisen mukaan presidentinvaalit on yleensä voittanut ehdokas, joka poikkeaa edellisestä.
Presidenttikisan toisen kierroksen asetelma herättää spekulaatioita toisen kierroksen tuloksesta. Viiden jälkeen -ohjelmassa vierailleet politiikan toimittaja Unto Hämäläinen ja Kevan tuleva tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen kävivät läpi joitakin historiallisia ennusmerkkejä ehdokkaiden toisen kierroksen menestyksestä.
Vaikka Sauli Niinistö on ollut presidenttinä valtavan suosittu, ei ehdokkaan esimerkiksi kannata muistuttaa Niinistöä liikaa.
– Yleensä on ollut tapana, että presidentinvaalin voittaa se ehdokas, joka poikkeaa edellisestä presidentistä enemmän kuin se toinen, Hämäläinen huomauttaa.
Rahkonen komppaa Hämäläistä.
– Niinistön suuria saappaita ei tarvitse täyttää, koska meillä on ihan uusi aikakausi ja uusi politiikka. Ihmiset odottavat nyt, että mennään tulevaan ja vanha linja on jäänyt lopullisesti taakse, Rahkonen selittää.
Yksi vahva merkki voitolle toisella kierroksella on ollut perinteisesti ykkössija ensimmäisellä kierroksella. Ykkössijalla ollut on vienyt toisenkin kierroksen joka kerta nykyisellä vaalijärjestelmällä. Vaalia ei voi Hämäläisen mukaan kuitenkaan ennustaa Stubbille vielä tämän perusteella.
– Koskaan aikaisemmin kahden enimmäisen ero ei ole ollut näin pieni kuin se nyt on, että siinä on kaksi punnusta, Hämäläinen pohtii.
Rahkosen mukaan voitto olisi kuitenkin taktisen äänestämisen hengessä menossa Stubbille, jos äänet jakaa oikeiston ja vasemmiston ääniin.
– Yleinen konsensus on, että tämä toinen kierros menee Stubbille noin 60–40, hän kommentoi.
– Mutta politiikka on mahdollisen taitoa, ettei pidä jumiutua näihin. Ei se ole mikään luonnonlaki.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää