Niinistön Yhdysvaltain-vierailu lopuillaan – mitä saimme irti Obaman tapaamisesta?

Presidentti Niinistö Obaman vieraana Washingtonissa 2:15

Yksi Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen yhteisen huippukokouksen tärkeimmistä anneista oli presidentti Sauli Niinistön mukaan se, että se lähensi Pohjoismaita. 

– Pohjoismaat tekivät poikkeuksellista yhteistoimintaa olemalla täällä yhdessä ja esittämällä yhteisiä näkemyksiä, presidentti totesi toimittajille huippukokousta seuraavana aamuna pitämässään lehdistötilaisuudessa Washingtonissa. 

Yhteistyö Pohjoismaiden kesken sujui presidentin mukaan hyvin. 

–Kyllähän se tiivistää Pohjoismaiden keskinäistä tunnelmaa, kun meidät yhteen pannaan. Se synnyttää varmasti Pohjoismaiden keskenkin uutta ajattelua. 

Sauli Niinistön mukaan kaikki pohjoismaiset valtionpäämiehet tavoittelevat myös kahdenvälisiä vierailukutsuja Valkoiseen taloon. Silti isompi huippukokous saattoi olla antoisampi vaihtoehto. 

– Muistaakseni Norjan pääministeri asian hyvin ilmaisi, että puoli tuntia kahden kesken tai lähes koko päivän tapaaminen kuudestaan, kyllä tämä jälkimmäinen vaihtoehto antaa kaikille enemmän. 

Oppia maahanmuuttoasioihin 

Vierailun aikana käsitellyistä asiakysymyksistä presidentti Niinistölle tärkein oli Yhdysvaltojen ja Venäjän vuoropuhelu. Vierailun perusteella hänelle jäi tilanteesta toiveikas kuva siitä, että maat yrittävät saada välillään toimivan keskusteluyhteyden. 

Ilmastonmuutoksen torjumisesta keskustellessaan huippukokouksen maat kiittelivät presidentin mukaan toisiaan. 

Kolmas iso teema oli muuttoliike ja pakolaiset. 

– Muuttoliikkeen suhteen meillä on opittavaa Yhdysvalloilta, Niinistö sanoo. 

Presidentti mainitsi sisäministeri Petteri Orvon (kok.) olevan tulossa vierailulle Yhdysvaltoihin keskustelemaan aiheesta. 

– Olen saanut täällä hyviä vinkkejä siitä, miten kotouttamista ja turvallisuuspuolta täällä hoidetaan. 

Presidentti ei halunnut mennä yksityiskohtiin mutta mainitsi New Yorkin esimerkkinä osavaltiosta, jossa on saatu estettyä maahanmuuttajien eriytymistä muusta väestöstä nimeämällä heille asiantuntevia yhteyshenkilöitä, jotka pitävät asiakkaisiinsa säännöllisesti yhteyttä. 

Liput tekivät vaikutuksen 

Vaikka vierailu oli yhteinen, presidentti Niinistölle tarjoutui päivän mittaan mahdollisuuksia vaihtaa ajatuksia presidentti Barack Obaman kanssa myös kahden kesken. 

Virallisella illallisella presidentti Niinistö istui presidentti Obamaa vastapäätä, ja Suomen ja Yhdysvaltojen presidenttiparit pääsivät keskustelemaan kaikessa rauhassa. 

– (Keskustelun teemat) liittyivät paljonkin turvallisuuteen, mutta ne liittyivät myös Suomeen, Niinistö kertoo. 

– Presidentti ja hänen puolisonsa tuntuivat tuntevan Suomen hyvin ainakin päällisin puolin. 

Virallisempien asioiden lisäksi parit juttelivat koiristaan. 

Eniten presidenttiä kosketti vierailulla Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen lippujen näkeminen Washingtonin keskustassa. Presidentti ehti ihailla lippuja saapumispäivänään ennen virallisen ohjelman alkua. 

– Oli komeata, kun kävelin kohti Valkoista taloa ja koko matka oli liputettu. Sitten kiersin vielä Valkoisen talon korttelin, joka on laaja, ja se oli kokonaan liputettu. Kyllähän se oli koskettavaa. 

Tämä ei ollut Nato-kokous  

Sauli Niinistö painottaa, että pohjoismaisten valtionpäämiesten ja Yhdysvaltojen huippukokouksessa ei ollut kyse Natosta. Niinistön mukaan tapaamisessa ei sen enempää houkuteltu ketään Natoon kuin pyydelty sotilasliiton jäsenyyttäjään.

Suomi ja Yhdysvallat olivat presidentin mukaan jo valmiiksi menossa samaan suuntaan, mutta tapaaminen kenties vähän vauhditti yhdessä kulkemista.

Sen sijaan pohjoismainen yhteistyö otti askeleen eteenpäin, kun maat tekivät valtiovierailun yhdessä.

– Pohjoismaat tekivät poikkeuksellista yhteistoimintaa olemalla täällä yhdessä ja esittämällä yhteisiä näkemyksiä, presidentti sanoo. 

Obaman seuraaja puheenaiheena 2:21

Huippukokouksen aiheena olivat muun muassa arktiset asiat

Niinistö kiitti eilen Yhdysvaltoja johtajuudesta ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja sitoutumisesta Eurooppaan ja sen turvallisuuden edistämiseen.  

Niinistö esitti kiitoksensa puheessa, jonka hän piti Obamalle pohjoismaisten valtionpäämiesten vierailun aluksi Valkoisessa talossa.    

Presidentti kehui puheessaan myös Yhdysvaltojen ja Pohjoismaiden yhteisiä arvoja.  

Vierailun päätti presidentti Obaman ja hänen puolisonsa Michelle Obaman tarjoama virallinen juhlapäivällinen. 

Niinistö laski seppeleen Tuntemattoman sotilaan haudalle 

Sauli Niinistö laski Yhdysvaltain vierailullaan tänään seppeleen tunnistamattomien sotavainajien muistomerkille.  

Tuntemattoman sotilaan hautana tunnettu muistomerkki sijaitsee Arlingtonin hautausmaalla Virginian osavaltiossa pääkaupunki Washingtonin liepeillä.  

Seppeleen lasku kuuluu tavallisesti Valkoiseen taloon tehtävien valtiovierailujen ohjelmaan.

Uutisklipit 3:20

Lue myös:

    Uusimmat