Kun Noriaki "Kamikaze" Kasai juhli mäkihyppyuransa ensimmäistä maailmancupvoittoa talvella 1992, Peter Prevc ei ollut vielä syntynyt ja Gregor Schlierenzauer oli kaksivuotias taapero.
Lauantaina kolmikko oli yhdessä palkintopallilla, kun Kasai oli Kulmin lentomäessä kuitannut uransa 16. ykköstilan.
Kasai on mäkipiireissä hyvin pidetty ja arvostettu hyppääjä, joten voitto sai hymyn kaikkien huulille. Niin myös Suomen päävalmentajalle Pekka Niemelälle, joka teki vuosituhannen alussa töitä Japanissa.
- Harva uskoi silloin, että Noriaki tekee comebackin. Ja kun hän julisti vuonna 2010 tähtäävänsä Sotshin olympiakisoihin, en tiedä montakaan jota ei olisi tuolloin hymyilyttänyt tuo, Niemelä muisteli.
- Hänellä on suunnaton intohimo hyppäämiseen. Tämä voitto on mahtava. Hän teki historiaa, ja vieläpä lentomäessä, Niemelä äimisteli.
Kasain taustalla on paljon suomalaisosaamista, ja nykyään Japanin mäkitouhuissa vaikuttaa Suomen ex-päävalmentaja Janne Väätäinen.
Rohkea ensikertalainen
Suomalaisittain Kulmin kisa oli kohtuullinen, sillä lentomäkidebytantti Jarkko Määttä otti pisteitä 27. sijallaan. Sami Heiskasen kisa päättyi avauskierrokselle.
Päävalmentaja Niemelä kuvaili Määtän, 19, ensikosketusta lentomäkiin "rohkeaksi". Jos nuorukaisella oli mielessä perjantainen Thomas Morgensternin onnettomuus, ei se ainakaan näkynyt tekemisessä.
- En huomannut mitään. Erittäin rohkeita suorituksia, Niemelä kiitteli.
Tehohoidossa pää- ja keuhkovammojen takia oleva Morgenstern sai kisankin aikana tukea muun muassa hyppääjien suksiin kirjoittamien "parane pian" -tervehdysten muodossa.
Sumo video id