Suomen miesten mäkihyppymaajoukkue selvitti Slovenian Planicassa järjestetyt pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut odotetulla tavalla. Jokainen suomalaiskvartetista pääsi karsinnasta kilpailuihin, ja kolme pääsi toiselle kierrokselle.
Vain joukkuemäessä suoritus alitti kauden tason, kun Antti Aalto, Eetu Nousiainen, Niko Kytösaho ja Vilho Palosaari olivat yhdeksänsiä.
Päävalmentaja Janne Väätäinen nosti suurmäen kilpailun jälkeen esiin kaksi Suomen hyppääjää. Vaikean kauden MM-kilpailuissa oikeaan suuntaan kääntäneen Nousiaisen ja 18-vuotiaan debytantti Palosaaren.
Palosaari ei päässyt toiselle kierrokselle kummassakaan henkilökohtaisessa kilpailussa, mutta Väätäinen ymmärtää nuorukaisen olleen vaativassa tilanteessa ja väsynyt. Palosaari kiertää maailmancupia ensimmäistä kauttaan, voitti nuorten maailmanmestaruuden helmikuun alussa Kanadassa ja hyppäsi Planicassa ensimmäisissä aikuisten MM-kilpailuissaan.
– Vilho on hakemassa oppia. Nämä ovat miesten kilpailut. Kaverilla ei ole mitään hävettävää. Takana on helkkarinmoinen kausi, päävalmentaja suitsutti.


